Mielensäpahoittajat, osa 34
Onkohan Suomi ainoa maa, jossa taruolentoa pyydetään tulemaan selvin päin?
68 kommenttia
-
On se kyllä kauheaa kun valehdellaan maagisen vanhan partaukkelin olemassaolosta. En ole vieläkään toipunut siitä kuinka vanhempani kertoivat totuuden siitä miksi köyhät ja kiltit kärsivät, ja tuhmat ja rikkaat nauttivat. On se ikävää kun Jumalaa ei olekaan.
-
-
Kauheesti Laura näkee vaivaa lapsista jotka uskoo pukkiin vaikkei omia ole.. Uskon yksisarvisiin.
-
Mielensäpahoittamisen luvattu maamme taas vauhdissa... Kyllä meillä pitää vissiin pirun hyvin mennä, ku tartutaan taas näin mitättömiin asioihin... Ja lapsille se joulupukki on hyvin tärkeä ja opettavainen tarina, jos eivät opi olemaan kiltisti, niin ainakin oppivat sen, ettei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee, vaan käyttää ihan omia hoksottimia kuullessaan mitä omituisempia valheita ja tarinoita. (moni jää kyllä tässäkin kohtaa junasta)
-
Mustia ja tympeitä jouluja jos ei liitetä joulupukkia sen viettoon? Tapansa kullakin. Kun 6-vuotiaana sanoin äidille, että ei tarvitse enää tilata joulupukkia paikalle jouluna kun minä tiedän että se on joku näyttelijä, niin jatkoimme siitä sitten ihan samalla tavalla kuin ennenkin mutta lahjojen ei sanottu tulevan pukilta vaan läheisiltä, jotka omilla rahoillaan ovat ne minulle ostaneet. Se tuntui kivalta ja yhä säilyi jännitys ja tunnelma jouluisin. Toistan itseäni; tapansa kullakin.
-
Mitä pienistä. Olkoon Pukki hiukan tuiterissa kunhan ei paskanna kuusen alle
-
-
Onko nakukuvien laittaminenkin okei, koska eihän siinä ole oikeaa paljasta pintaa, vaan pikseliä?
-
Lauralla on jäänyt joku kaivelemaan lapsuuden jouluista.
-
Nakukakkuhan on kakku, jonka reunoilla ei ole mitään kuorrutetta, vaan siitä näkee suoraan kerrokset ja täytteet.
-
Mä olin viisvuotias ku tunnistin pukin oikean henkilöllisyden parran läpi eikä siinä mitää sen kummempia. Lahjoja se jokatapauksessa toi.
-
-
Kuulin muuten kerran bussissa (joulun alla) kun joku pikkutyttö kysyi isältään "Onkohan joulupukki syönyt meidän kakun ja keksit?" Isä siihen vastasi että "ei se varmaan ole niitä syönyt, ei hätää" ja tähän tyttö ehdotti hymyissä suin "entä jos joulupukkia ei ole edes olemassa?". Isä hymyili tietäväisenä, ja ei se lapsikaan vaikuttanut kovin järkyttyneeltä tästä mahdollisuudesta.
-
Joku tuttavaperhe kertoi että heille tulee jouluna pukki joka antaa kaikille lapsille aina muutaman lahjan, ja loppujen (varsinkin isompien) lahjojen sanotaan tulleen lahjan oikealta antajalta. Mielestäni hyvä idea, jos vaikka koululuokan kaikkien lasten perheissä olisi tällainen systeemi vältyttäisiin sellaiselta "mä käyttäydyin tänä vuonna paremmin koska sain pukilta enemmän lahjoja"- tyyppiseltä kommentoinnilta.
-
Nelzi: Lauran vikassa kommentissa oli kyl pointtia.
Tän takia itse asiassa on ehdotettu, että ne isoimmat ja kalleimmat lahjat ei tulisi "joulupukilta". Pukki tuo pehmolelut, sukat, pallot, yms. perinteisemmät lahjat, ja sitten Playstationeissa lukee kortissa, että tämä on äidiltä/isältä/isovanhemmilta. -
Joulupukkimuisto: Tätini mies oli nakitettu pukiksi kun olin pieni. Oli löytänyt ihan uskottavan nutun ja saappaat, mutta parraksi oli päätynyt joku pitkä kellertävä olkiviritys. Se ei peittänyt naamaa joten setä oli laittanut naamioksi aurinkolasit. Tunnistin heti mutta olin juonessa mukana, kunnes oli pakko kysyä että pääseekö setä edes jälkkäripöytään vai pitääkö sen olla pukkina koko illan. Vieläkin on kuvia ZZ Top -pukista. Ei traumoja, ainakaan tästä.
-
Itse tunnistin muistaakseni kuusivuotiaana, että iskän kaveri siinä pukkina toimi. Sen verran tunnistettava ääni ja puhetapa oli. En sitten malttanut esittää, vaan ulko-ovella toivotin hyvää Joulua Olaville.
-
Tulipa nakukakusta mieleen vaan se täällä joskus ollut kuva tampoonikakusta
-
Tuskin mitää traumoja jää Joulupukin olemassaolon kusetuksesta, mutta en ees tajua miksi pitää silti olla se pukki. Vois vaan jaella lahjoja silleen perheen kesken.
-
No eikös nakukakku ole sellainen kakku missä ei ole kuorrutetta reunoilla niin että kerrokset näkyvät. Mitä pahaa siinä on? Enkä mä kyll ymmärrä mitä pahaa masukakussakaan on. Eihän masukakussa edes ole paljas masu.
-
Asiasta kolmanteen: On se kyllä järkyttävää, jos joulupukilla ja jumalalla uhkailu on ainoa tapa saada lapset ja aikuiset käyttäytymään hyvin.
-
-
Kai nykyään kakkukin on seksuaalista häirintää. Tähän ne naurettavat kampanjat lopulta johtaa.
-
Ekaluokkalaiseni kysyi pilke silmäkulmassa äskettäin että "eikö se ollukin ukki joka oli pukki viime jouluna"? Mitäs siihen muuta kun hymyillä ja todeta että tuntuuko siltä. Ja kerran tässä syksyllä kysyi että onko Jumala ja Jeesus olemassa? Sanoin että se sinun täytyy selvittää itse. En sano suuntaan enkä toiseen aiheesta. Lapselle se riitti.
-
Hetken luulin että nämä nakukakut ovat niitä kakkuja, joista yritetään tehdä mahdollisimman irstaita ja usein suhkot henkilökohtaisia tekemällä pillut, penikset sun muut. Täytyy myöntää että välillä ne on aika oksettavan näköisiä ja en ehkä ihan kakkuryhmässä haluaisi nähdä "Kakku mieheni peniksestä", mutta kiitos kommenttien, nyt tiedän, mikä nakukakku OIKEASTI on. Jos tuo on irstas, niin varmaan varmaan kesäinen kuva metsästä saa jonkun toteamaan, että onpas irstas kuva.
-
Lapsena on muutenkin niin sinisilmäinen että voi uskoa vaikka mitä ja sehän siinä ajassa on taianomaista. Itse muistelen lämpimästi kuinka elämääni joskus kuului joulupukki, hammaskeiju ja pääsiäis noidat ja puput. Aijon kyllä esitellä nämä myös omilleni kun jos joskus niitä saan. Lapsuus <3
-
Puluparka: Mustia ja tympeitä jouluja jos ei liitetä joulupukkia sen viettoon? Tapansa kullakin. Kun 6-vuotiaana sanoin äidille, että ei tarvitse enää tilata joulupukkia paikalle jouluna kun minä tiedän että se on joku näyttelijä, niin jatkoimme siitä sitten ihan samalla tavalla kuin ennenkin mutta lahjojen ei sanottu tulevan pukilta vaan läheisiltä, jotka omilla rahoillaan ovat ne minulle ostaneet. Se tuntui kivalta ja yhä säilyi jännitys ja tunnelma jouluisin. Toistan itseäni; tapansa kullakin.
Itsekään en muista koskaan uskoneeni joulupukkiin, vaikka sellainen pari kertaa kävikin - yleensä kuitenkin tontut toivat lahjat oven taakse. Ei siinäkään asiassa iloa ja odotusta vähentänyt yhtään, vaikka tiesin tonttujen olevan yhtä kuin tupakalle lähtenyt äitini tai isoveljeni, odottelin vain jännityksellä milloin saan luvan lähteä hakemaan lahjakassia. Vähän vanhempana jännitin jo muiden reaktioita heidän lahjoihinsa. Eli ei, minäkään en koskaan kärsinyt siitä, etten uskonut joulupukkiin ja tottuihin. -
Hieman epäilen että kellekään on koskaan tullut traumoja siitä että joulupukki ei olekaan todellinen.
-
Napael: On se kyllä kauheaa kun valehdellaan maagisen vanhan partaukkelin olemassaolosta. En ole vieläkään toipunut siitä kuinka vanhempani kertoivat totuuden siitä miksi köyhät ja kiltit kärsivät, ja tuhmat ja rikkaat nauttivat. On se ikävää kun Jumalaa ei olekaan.
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin joulupukki perustuu aikoinaan eläneeseen pyhään Nikolaokseen, joka oli hyväntekijä ja lasten auttaja. Siksi Saint Nicolaos on kääntynyt englanninkielisissä maissa Santa Claus. -
Hyvähän se on, että lapset oppivat että joulupukkia ei ole olemassa. Osaa sitten jatkossa suhtautua vaikka poliitikkojen lupauksiin asiaan kuuluvalla kriittisyydellä.
-
Henna: Mikä on masukakku?
Kakku, joka on tehty näyttämään odottavan äidin vatsalta. -
-
Miksi pitää teeskennellä että se pukki on oikea? Lapsilla on mielikuvitusta ja lapset osaavat leikkiä. Jos joulupukki, pääsiäispupu, hammaskeiju yms. ovat perheen yhteinen leikki ja liittyvät erityisiin hetkiin ja juhliin, niin miten se tekee kenenkään lapsuudesta ankeaa? Älkää aliarvioiko lapsia henkisesti.
-
Siis nakukakku? Sehän on tavallinen täytekakku, johon ei laiteta reunoille kuorrutusta, eli jätetään nakuksi. Näkyy väleissä olevat kermat ja hillot...no joo...saahan tosta sairas mieli rivoja ajatuksia.
-
Tietääkö hei kukaan edes sellaista lasta, joka oikeasti ja tosissaan uskoisi Joulupukkiin, Pääsisäispupuun, Hammaskeijuun tai muuhun vastaavaan? Meillä ainakin puput ja keijut ja muut olivat sellainen yhteinen "leikki", enkä muista koskaan olleeni sellaisessa käsityksessä, että sellaiset hahmot oikeasti kykkisivät jossain pesissään tarkkailemassa kaikkien maailman lasten elämää. Nuo tuollaiset olivat ihan hauskoja, kun niitä ei ottanut liian tosissaan. Jos joku aikuinen tosissaan opettaa lastaan uskomaan, että tällaiset satuolennot ovat yhtä todellisia kuin opettajat ja kaivinkoneetkin, niin se on kyllä vähän... ei nyt julma, mutta kylmä valhe. Miksi huijata lapsi uskomaan johonkin niin upean kuuloiseen asiaan, jos tietää, että lapsi tulee väistämättä jossain vaiheessa oppimaan sen olleen valhetta?
-
Yp ei tykkää laittaa kuvia omista leipomuksista kuvia?
-
Muistan kolmannella luokalla väitelleeni kaverin kanssa siitä onko joulupukki olemassa. Hän oli ihan täysin vakuuttunut siitä, että kyllä on. Meillä ei koskaan käynyt joulupukki, vaan lahjat tuli vanhemmilta tai sukulaisilta. Näin myös itse opein antamaan lapsena lahjoja muille, kun tajusin, että myös muut antavat.
-
Johannan aloittama keskustelu nakukakuista oli pitkä ja hauska. Mikähän ihmeen idea on ollut irrottaa siitä nuo muutama kommentti? Keskustelussa mm. selvitettiin mikä on nakukakku ja kauhisteltiin, kuinka riettaasti siinä näkyy niinsanotusti kaikki.
-
Joulupukki on olemassa. Piste. Se asuu Korvatunturilla ja sillä on omat nettisivut: https://www.santaclausvillage.info/fi/ . Se on tyyliin vuoden ympäri valokuvattavana ja ajaa reellä Helsingissä joulukadun avajaisissa ja vastailee aattona lapsille kuumalla linjalla ja se on ihan fine. Joulupukki on olemassa, ja niin voi ihan hyvin lapsille opettaa. Eri asia, haluanko valehdella lapsille, että se sama pukki kiertää joka ikisen maailman kodin jakamassa lahjoja. Yhtä hyvin voin juhliin kutsua "ulkoistetun pukin" tai sijaistavan tontun, ja se menee lapsille läpi aivan yhtä hyvin. Nyt loppuu tää iänikuinen jupina ja napina.
-
Kala: Tietääkö hei kukaan edes sellaista lasta, joka oikeasti ja tosissaan uskoisi Joulupukkiin, Pääsiäispupuun, Hammaskeijuun tai muuhun vastaavaan? Meillä ainakin puput ja keijut ja muut olivat sellainen yhteinen “leikki”, enkä muista koskaan olleeni sellaisessa käsityksessä, että sellaiset hahmot oikeasti kykkisivät jossain pesissään tarkkailemassa kaikkien maailman lasten elämää. Nuo tuollaiset olivat ihan hauskoja, kun niitä ei ottanut liian tosissaan. Jos joku aikuinen tosissaan opettaa lastaan uskomaan, että tällaiset satuolennot ovat yhtä todellisia kuin opettajat ja kaivinkoneetkin, niin se on kyllä vähän… ei nyt julma, mutta kylmä valhe. Miksi huijata lapsi uskomaan johonkin niin upean kuuloiseen asiaan, jos tietää, että lapsi tulee väistämättä jossain vaiheessa oppimaan sen olleen valhetta?
Kyllä minun lapseni uskoivat melkein 10-vuotiaaksi asti Joulupukkiin ja Hammaskeijuun. Lapsuus on sadunomaista aikaa, johon vanhemmat voivat lisätä jännitystä ja onnellisia hetkiä... Itselläni olikin sitten vähän tylympi lapsuus, tein juuri nuo Lauran huomiot: Miksi ne ilkeät lellikit saavat aina niin paljon kaikkea hienoa ja kallista paitsi vanhemmilta, myös joulupukiltakin? -
pikku myy: No eikös nakukakku ole sellainen kakku missä ei ole kuorrutetta reunoilla niin että kerrokset näkyvät. Mitä pahaa siinä on? Enkä mä kyll ymmärrä mitä pahaa masukakussakaan on. Eihän masukakussa edes ole paljas masu.
Siitä voi tulla tahattomasti lapsettomille paha mieli. Se voi loukata myös veloja, kun eteen pompsahtaa raskausmahasta kakku! Unohtamatta painonsa kanssa painivia, joita voi ahdistaa pyöreä masukakku :,( -
Taas pelätään lasten loukkaantumista. Ei ne lapset mene rikki niinkuin nykyään yliholhoamisella saadaan aikaan ennemmin tai myöhemmin. Mitää ikävää ja pahaa ei saa koskaan kokea. Miksi lapset täytyy kasvattaa pumpulissa?
-
koi: Onko nakukuvien laittaminenkin okei, koska eihän siinä ole oikeaa paljasta pintaa, vaan pikseliä?
On se minustakin kurjaa. Inhottavinta se, että ne jää sit muistiin. Seksiähän en siis harrasta missään muodossa, (varsinkaan kakkujen) en omasta tahdostani vaan siksi ettei kukaan halua näin saatanan ahdasmielistä ihmistä. Uimahalleja vastaankin sodin. -
Siis olen samaa mieltä ettei lapsia ole hyvä kusettaa, mutta en menisi siitä tuntemattomien tai edes tuttujen kanssa vänkäämään, koska heitä ei välttämättä mielipiteeni kiinnosta. Ei ne joulut siitä kyllä miksikään mustene, vai onko Jannella nyt mustat joulut kun tietää Joulupukista totuuden(vai tietääkö vieläkään?)
-
Mäyrä: Joku tuttavaperhe kertoi että heille tulee jouluna pukki joka antaa kaikille lapsille aina muutaman lahjan, ja loppujen (varsinkin isompien) lahjojen sanotaan tulleen lahjan oikealta antajalta. Mielestäni hyvä idea, jos vaikka koululuokan kaikkien lasten perheissä olisi tällainen systeemi vältyttäisiin sellaiselta “mä käyttäydyin tänä vuonna paremmin koska sain pukilta enemmän lahjoja”- tyyppiseltä kommentoinnilta.
Näinhän fiksut ihmiset toimivatkin! -
Kaira: Siitä voi tulla tahattomasti lapsettomille paha mieli. Se voi loukata myös veloja, kun eteen pompsahtaa raskausmahasta kakku! Unohtamatta painonsa kanssa painivia, joita voi ahdistaa pyöreä masukakku :,(
Olihan tämä vitsi? Miksi veloja ahdistaisi muiden raskaudet ja lapset? Ei mua ainakaan, osaan iloita myös toisten puolesta, empaattinen ihminen kun olen. -
hepomiesten tietotoimisto: Nakukakkuhan on kakku, jonka reunoilla ei ole mitään kuorrutetta, vaan siitä näkee suoraan kerrokset ja täytteet.
Sehän se juuri on hirvittävän perverssiä! -
Thunder: Mielensäpahoittamisen luvattu maamme taas vauhdissa… Kyllä meillä pitää vissiin pirun hyvin mennä, ku tartutaan taas näin mitättömiin asioihin… Ja lapsille se joulupukki on hyvin tärkeä ja opettavainen tarina, jos eivät opi olemaan kiltisti, niin ainakin oppivat sen, ettei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee, vaan käyttää ihan omia hoksottimia kuullessaan mitä omituisempia valheita ja tarinoita. (moni jää kyllä tässäkin kohtaa junasta)
Itse huijasin vastaavasti sitten vanhempiani ja leikin vielä uskovani, jotta pystyin tekemään joulupukille pitkän listan. Tällöin äiti ei voinu kommentoida listaa mitenkään mulle, että tarttekko tai kelpaisko. Plus saivathan he sitten vuoden pidempään uskoa lapsensa olevan vielä viaton lapsukainen. ;) -
Arkkienkeli: Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin joulupukki perustuu aikoinaan eläneeseen pyhään Nikolaokseen, joka oli hyväntekijä ja lasten auttaja. Siksi Saint Nicolaos on kääntynyt englanninkielisissä maissa Santa Claus.
Ei pidä täysin paikkansa. Modernin pukin vaatetus (punainen nuttu,valkoinen parta) tulevat kyllä Nikolaukselta. Mutta kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on jouluPUKKI. Nimitys on kekriperinteen jäänne. Kekrin vuoksi pukki on suomenkielessä joulupukki, ei pyhä Klaus tai muu englanninkielen Santa Claussista väännetty suomennos. Kekrijuhlan (sadonkorjuujuhlan) aikaan pukki kierteli talosta taloon tarkistamassa, että työt on tehty ja on lupa juhlia. Pukki ikään kuin antoi siunauksensa työnjälkeiselle juhlinnalle, tai torui töissä myöhästyneiden talojen asukkaita. Alunperin kekripukki on ollut hedelmällisyyden ja vaurauden henkilöitymä. Myös olkipukki on jäänyt kekristä joulunajan koristeeksi. -
-
jos nyt tämän kerran: Joulupukki on olemassa. Piste. Se asuu Korvatunturilla ja sillä on omat nettisivut: https://www.santaclausvillage.info/fi/ . Se on tyyliin vuoden ympäri valokuvattavana ja ajaa reellä Helsingissä joulukadun avajaisissa ja vastailee aattona lapsille kuumalla linjalla ja se on ihan fine. Joulupukki on olemassa, ja niin voi ihan hyvin lapsille opettaa. Eri asia, haluanko valehdella lapsille, että se sama pukki kiertää joka ikisen maailman kodin jakamassa lahjoja. Yhtä hyvin voin juhliin kutsua “ulkoistetun pukin” tai sijaistavan tontun, ja se menee lapsille läpi aivan yhtä hyvin. Nyt loppuu tää iänikuinen jupina ja napina.
Ei se ole mikään Korvatunturi vaan Rovaniemi, muutama kilometri keskustasta tämän henkilön kylään johon viittaat sanalla joulupukki. Näitä joulupukkejahan on siis monia tällä sinun määrittelytavallasi vai luuletko, että joku ihminen käy töissä vuoden jokaisena päivänä? -
Vastapeluri: Itse huijasin vastaavasti sitten vanhempiani ja leikin vielä uskovani, jotta pystyin tekemään joulupukille pitkän listan. Tällöin äiti ei voinu kommentoida listaa mitenkään mulle, että tarttekko tai kelpaisko. Plus saivathan he sitten vuoden pidempään uskoa lapsensa olevan vielä viaton lapsukainen.
Samaa minäkin harrastin, ja monta vuotta! kunnes keksittiin siskon kanssa kivempi leikki, nimittäin bustata 'tonttua' leikkivät vanhemmat, kun luulivat meidän olevan ihan muissa hommissa :'D Olen kyllä mieleltäni muutenkin niin epäileväinen, etten koskaan varsinaisesti uskonutkaan joulupukkiin, tai tonttuihin. Mutta kannatan kyllä kyseisen tarinan ylläpitoa ihan oikeista kasvatuksellisista syistä :) Mehän oikeastaan päiväkodissa oltiin aikuisten jekussa mukana, ja uskoteltiin muille lapsille joulupukin olemassa oloa, vaikka itse ei uskottukkaan. -
Mulle jäi traumat pukista! Tosin olen niitä harvoja yksilöitä, en pitänyt yhtään vieraista henkilöistä lapsena. Minusta oli outoa että kaikki muut kaverit menivät aina juttelemaan ja halailemaan maskotteja sun muita hahmoja, ihan niinkuin olisivat vanhoja tuttavia. Toisaalta mulla on asperger, enkä ymmärrä sosiaalisia tilanteita kovin hyvin. Muistan että kävin äitin kanssa hirveetä vääntöä siitä, että en halua pukkia jouluksi. Jostain syystä mutsi ja muutkin aikuiset sitä vaativat, vaikka tämä oli aikaa kun siskoni ei ollut vielä syntynyt, joten olin ainoa lapsi. Yritin rukoilla vanhemmiltani, että se pukki ei tulisi, sanoin etten tarvitse lahjoja enkä mitään muutakaan, kunhan vain pitävät sen pukin poissa. Olin ihan hysteerinen, kunnes he lopulta suostuivat. No jouluaattona vanhemmilla olikin yllätys; pukki tulee sittenkin kylään. Muistan että itkin, mahaan koski koska olin niin hermostunut ja tärisin. Lopulta isoisä lähti "halkoja hakemaan" ja tuli kohta takaisin joulupukiksi pukeutuneena. Olin vähän helpottunut, kun pelkäsin että sieltä tulee joku outo tyyppi. Sanoin porukoilleni että pappahan se selvästi on, jonka he kiistivät. Tästä alkoi sitten hirveä vääntäminen, jonka seurauksena menin sängyn alle, enkä suostunut tulemaan pois. Huusin pää punaisena että minua pelottaa, ja vanhemmat vain nauroivat. "Mutta joulupukki on sun ystävä, etkö sä haluakaan lahjoja?". Eniten tuossa satutti se, että mä tiesin että pukki on oikeasti pappa, ja kaikki aikuiset väittää ettei se ole. Ihan niinkuin mua olisi tahalleen yritetty mindfuckata. Vanhempani tiesivät hyvin, että pelkään kuollakseni tuntemattomia, ja heidän mielestään oli hauskaa esittää minulle tuttu ja rakas isoisä ei olekaan minun isoisä, vaan joku ihan muu. No pukki lähti pois, pappa tuli pian takaisin, ja vanhemmillani oli paha mieli. Ei siksi että minulla oli paha mieli, vaan koska he olisivat halunneet joulun jossa on mukana pukki, ja minä laulan joululauluja sen sylissä. Luulin että pukki on lapsia, ei aikuisia varten. En edes halunnut avata lahjoja tuon tapahtuman jälkeen, olin niin masentunut ja väsynyt. Isä avasi ne mun puolesta, yritti saada mut paremmalle tuulelle. Ei oikein onnistunut. Muistaakseni itkin loppuillan huoneessani. Vaikka mulla on vieläkin tuosta tosi katkera olo, niin vaikea syyttää vanhempia. Monet ujot lapset on sellaisia että aluksi ne vierastaa muita tosi paljon, mutta alkavat sitten osallistua. Enkä mä ikinä kertonut vanhemmille siitä että sain kroonista vatsakipua ja painajaisia siitä kun piti mennä tarhaan tai kouluun. Mutta itse juttuun en osaa muuta sanoa kuin että eikö se ole ihan siitä kiinni että haluaako ne lapset pukin jouluksi? Joillekin se on paras asia joulussa, jotkut lapset ei siitä niinkään välitä. Ja kumpikin on ihan okei. Ei ole kovin monimutkainen juttu :)
-
Niks: Mulle jäi traumat pukista! Tosin olen niitä harvoja yksilöitä, en pitänyt yhtään vieraista henkilöistä lapsena. Minusta oli outoa että kaikki muut kaverit menivät aina juttelemaan ja halailemaan maskotteja sun muita hahmoja, ihan niinkuin olisivat vanhoja tuttavia. Toisaalta mulla on asperger, enkä ymmärrä sosiaalisia tilanteita kovin [...]
Voisit tulla hyvin juttuun Kalan kanssa. -
Niks: Mulle jäi traumat pukista! Tosin olen niitä harvoja yksilöitä, en pitänyt yhtään vieraista henkilöistä lapsena. Minusta oli outoa että kaikki muut kaverit menivät aina juttelemaan ja halailemaan maskotteja sun muita hahmoja, ihan niinkuin olisivat vanhoja tuttavia. Toisaalta mulla on asperger, enkä ymmärrä sosiaalisia tilanteita kovin hyvin. Muistan että kävin äitin kanssa hirveetä vääntöä siitä, että en halua pukkia jouluksi. Jostain syystä mutsi ja muutkin aikuiset sitä vaativat, vaikka tämä oli aikaa kun siskoni ei ollut vielä syntynyt, joten olin ainoa lapsi. Yritin rukoilla vanhemmiltani, että se pukki ei tulisi, sanoin etten tarvitse lahjoja enkä mitään muutakaan, kunhan vain pitävät sen pukin poissa. Olin ihan hysteerinen, kunnes he lopulta suostuivat. No jouluaattona vanhemmilla olikin yllätys; pukki tulee sittenkin kylään. Muistan että itkin, mahaan koski koska olin niin hermostunut ja tärisin. Lopulta isoisä lähti “halkoja hakemaan” ja tuli kohta takaisin joulupukiksi pukeutuneena. Olin vähän helpottunut, kun pelkäsin että sieltä tulee joku outo tyyppi. Sanoin porukoilleni että pappahan se selvästi on, jonka he kiistivät. Tästä alkoi sitten hirveä vääntäminen, jonka seurauksena menin sängyn alle, enkä suostunut tulemaan pois. Huusin pää punaisena että minua pelottaa, ja vanhemmat vain nauroivat. “Mutta joulupukki on sun ystävä, etkö sä haluakaan lahjoja?”. Eniten tuossa satutti se, että mä tiesin että pukki on oikeasti pappa, ja kaikki aikuiset väittää ettei se ole. Ihan niinkuin mua olisi tahalleen yritetty mindfuckata. Vanhempani tiesivät hyvin, että pelkään kuollakseni tuntemattomia, ja heidän mielestään oli hauskaa esittää minulle tuttu ja rakas isoisä ei olekaan minun isoisä, vaan joku ihan muu. No pukki lähti pois, pappa tuli pian takaisin, ja vanhemmillani oli paha mieli. Ei siksi että minulla oli paha mieli, vaan koska he olisivat halunneet joulun jossa on mukana pukki, ja minä laulan joululauluja sen sylissä. Luulin että pukki on lapsia, ei aikuisia varten. En edes halunnut avata lahjoja tuon tapahtuman jälkeen, olin niin masentunut ja väsynyt. Isä avasi ne mun puolesta, yritti saada mut paremmalle tuulelle. Ei oikein onnistunut. Muistaakseni itkin loppuillan huoneessani. Vaikka mulla on vieläkin tuosta tosi katkera olo, niin vaikea syyttää vanhempia. Monet ujot lapset on sellaisia että aluksi ne vierastaa muita tosi paljon, mutta alkavat sitten osallistua. Enkä mä ikinä kertonut vanhemmille siitä että sain kroonista vatsakipua ja painajaisia siitä kun piti mennä tarhaan tai kouluun. Mutta itse juttuun en osaa muuta sanoa kuin että eikö se ole ihan siitä kiinni että haluaako ne lapset pukin jouluksi? Joillekin se on paras asia joulussa, jotkut lapset ei siitä niinkään välitä. Ja kumpikin on ihan okei. Ei ole kovin monimutkainen juttu
No tuossa kohtaa vanhempasi toimivat erittäin väärin! Lapsilla on muutenkin todettu olevan vaikeuksia luottaa parrakkaisiin miehiin, ihan sen takia, että parta toimii maskina, koka peittää suuren osan identiteetistä lasten silmissä, ja vaikeampi tulkita ilmeiden sanatonta viestintää. Tähän lisättynä vanhemman miehen äänen mataluus ja mörinä, niin avot! Vähänkin herkempi lapsi pelkää niin paljon, ettei esille uskalla tulla! Itsekkin vierastin hyvin paljon parrakkaita miehiä, (paitsi isääni) ja tämän takia meillä ei pukki yleensä käynytkään, vaan meillä kävi tontut aina sen jälkeen kun yhtenä jouluna hyvin varhaislapsuudessa aloin itkemään kun näin joulupukin kylässä. -
Kala: Tietääkö hei kukaan edes sellaista lasta, joka oikeasti ja tosissaan uskoisi Joulupukkiin, Pääsisäispupuun, Hammaskeijuun tai muuhun vastaavaan? Meillä ainakin puput ja keijut ja muut olivat sellainen yhteinen “leikki”, enkä muista koskaan olleeni sellaisessa käsityksessä, että sellaiset hahmot oikeasti kykkisivät jossain pesissään tarkkailemassa kaikkien maailman lasten elämää. Nuo tuollaiset olivat ihan hauskoja, kun niitä ei ottanut liian tosissaan. Jos joku aikuinen tosissaan opettaa lastaan uskomaan, että tällaiset satuolennot ovat yhtä todellisia kuin opettajat ja kaivinkoneetkin, niin se on kyllä vähän… ei nyt julma, mutta kylmä valhe. Miksi huijata lapsi uskomaan johonkin niin upean kuuloiseen asiaan, jos tietää, että lapsi tulee väistämättä jossain vaiheessa oppimaan sen olleen valhetta?
Minä tiedän. Se kakru olen minä. Enhän mä nyt usko mutta lapsena kyllä. Ja miksikö huijata? Tätä mä en käsitä oikeesti. "Huijata" kuulostaa helvetin ilkeeltä. Ite oli ainakin satumaista aikaa sillon kun pukki tuli ja sitä ootettiin ihan innolla serkkujen kanssa kylään. Eipä ollut yhtään traumatisoivaa se kun tajusin, että pukki ei ole olemassa. Olin vaan, että okei. Tällä tavalla vanhemmat halus jotain lisää ja jännää lapsuuteni, ja se onnistui. Ei varmaan oikeasti kovin moni ole siitä suuttunut, ettei pukki olekkaan totta... -
Tikru: Minä tiedän. Se kakru olen minä. Enhän mä nyt usko mutta lapsena kyllä. Ja miksikö huijata? Tätä mä en käsitä oikeesti. “Huijata” kuulostaa helvetin ilkeeltä. Ite oli ainakin satumaista aikaa sillon kun pukki tuli ja sitä ootettiin ihan innolla serkkujen kanssa kylään. Eipä ollut yhtään traumatisoivaa se kun tajusin, että pukki ei ole olemassa. Olin vaan, että okei. Tällä tavalla vanhemmat halus jotain lisää ja jännää lapsuuteni, ja se onnistui. Ei varmaan oikeasti kovin moni ole siitä suuttunut, ettei pukki olekkaan totta…
Sitten haluaisin kysyä, että mitä tapahtui, kun sait tietää Pukin olevan satua? En itse ole koskaan tuntenut ketään, jonka olisin tiennyt tosissaan uskovan satuolentoihin, joten minulla ei ole minkäänlaista henkilökohtaista kosketuspintaa siihen hetkeen, kun lapsi oppii niiden olevan pelkkää satua. Minusta itsestäni koko homma vain kuulostaa siltä, että miten ihmeessä lapsi voi olla tuntematta oloaan pahaksi tilanteessa, jossa saa oppia todeksi luulemansa ihanan asian olevan valhe, jota hänen omat vanhempansa ovat aktiivisilla toimillaan hänelle syöttäneet. Toivon, ettet käsitä tätä väärin, sillä en ole tässä nyt kyseenalaistamassa sinun sanojasi. Uskon kyllä, jos sanot itse olleesi loukkaantumatta asiasta, enkä kyllä itsekään ole koskaan kuullut kenestäkään lapsesta, jonka maailma olisi oikeasti särkynyt siihen, kun hän saa totuuden selville. Haluan vain oppia ymmärtämään, miten se tapahtuu. Jos minun omat vanhempani olisivat vakuuttaneet minut uskomaan, että Pukki on ihan todellinen henkilö, niin olisin ihan varmasti halunnut päästä Korvatunturille asumaan ja oppimaan tonttutaikoja ja hoitamaan lentäviä poroja. Lapsi-itseni tuntien voin sanoa, että idyllisestä korvatunturielämästä olisi tullut tulevaisuudensuunnitelmani ja sydänunelmani. Sitten kun olisi käynyt ilmi, että se ei olekaan mahdollista, olisi pettymykseni ollut maatajärisyttävä ja luottamukseni vanhempiani kohtaan olisi ropissut peruuttamattomasti nollille. Kun kuvittelen itseni tuollaiseen tilanteeseen, niin en voi ajatella, että asiat menisivät millään toisella tavalla. Minua riipisi se, että vanhempani olisivat valehdelleet minulle päin kasvoja, vaikka olisin kerta toisensa jälkeen kysynyt, onko heidän kertomansa todella totta. Minua riipisi, että he olisivat pakottaneet minut luulemaan minulla olevan joku pakokeino tavallisesta elämästäni. Eniten minua riipisi häpeä siitä, miten olen niin huono ja nolo, että minulle voi tuosta noin vain valehdella, ja minä se vain nielen paksuimmankin pajunköyden. Sitten minuun iskisi pelko siitä, mistä kaikesta muusta vanhempani olisivat minulle valehdelleet. Siinä kestäisikin paljon aikaa taas rakentaa maailmankuva uusiksi, että mikä kaikki on totta ja mistä minulle on valehdeltu. Onko Helsinki totta? Onko totta, että veteen voi hukkua? Onko totta, että minäkin tulen kasvamaan aikuiseksi? (Nyt kun asiaa ajattelen, niin henkilökohtainen tilanteeni saattaa johtua osin siitä, että vanhemmillani ei koskaan ollut minkäänlaista tajua siitä, milloin leikki muuttuu kivasta kiusaamiseksi ja milloin hupsuttelu on aika lopettaa. Ehkäpä joillain muillakin sellaisilla henkilöillä, joiden mielestä Pukilla valehtelu kuulostaa ilkeältä, on ollut samankaltaisia ongelmia perheilmapiirissään.) Mutta jos se ei kerran mene tällä tavalla niille lapsille, jotka oikeasti opetetaan uskomaan Pukkiin, niin miten sitten? Minkälaisessa tilanteessa lapsi oppii Pukin olevan satua? Miten se tapahtui esimerkiksi sinulle, tai kenelle tahansa muullekin Pukkiin uskoneelle vastaajalle? Opitko asian kodin ulkopuolelta vai sisäpuolelta? Istuttivatko vanhempasi sinut alas sohvalle ja pitivät kanssasi sellaisen kasvamiskeskustelun, joita vanhemmat pitävät lapsilleen joissain elokuvissa? Mikä oli siinä tilanteessa päällimmäinen ajatuksesi? Mitä tieto sai sinut tuntemaan? Millä tavalla reagoit tietoon? Tuntuiko tieto luonnolliselta, vai kestikö siihen totutella? Ymmärrän, että jälkeenpäin ajatellen ymmärrät Pukin olleen pelkkä taianomainen lisä lapsuuteesi, vähänniinkuin "mielialajoululahja" vanhemmiltasi, mutta ajattelitko tällä tavalla myös sillä hetkellä, kun opit Pukin olevan satua? Miten käsitit tilanteen sillä hetkellä, kun opit totuuden? Sanot, että "huijaaminen" on ilkeä sana tämän asian ilmaisemiseen, joten mitä sanaa käyttäisit mieluummin ja miksi? Koetko, että vanhempasi eivät huijanneet sinua laisinkaan, vai koetko, että heidän huijaamisensa oli niin hyväntahtoista, ettei sitä voi nähdä samassa kategoriassa ilkeän huijaamisen kanssa? -
Kala: [...] Ymmärrän, että jälkeenpäin ajatellen ymmärrät Pukin olleen pelkkä taianomainen lisä lapsuuteesi, vähänniinkuin “mielialajoululahja” vanhemmiltasi, mutta ajattelitko tällä tavalla myös sillä hetkellä, kun opit Pukin olevan satua? Miten käsitit tilanteen sillä hetkellä, kun opit totuuden? Sanot, että “huijaaminen” on ilkeä sana tämän asian ilmaisemiseen, joten mitä sanaa käyttäisit mieluummin ja miksi? Koetko, että vanhempasi eivät huijanneet sinua laisinkaan, vai koetko, että heidän huijaamisensa oli niin hyväntahtoista, ettei sitä voi nähdä samassa kategoriassa ilkeän huijaamisen kanssa?
En ole sama lapsi, mutta yhtä hyväuskoinen myöskin. Mä uskoin vielä tosi vanhaksi, meitä oli ensimmäisellä luokalla kaksi, jotka vakaasti uskoi joulupukin olemassaoloon. Se tajuaminen tuli mulle ainakin hiljattain. Ostoskeskuksen pukit oli niin erinäköisiä, että ne oli helppo tajuta näyttelijöiksi. Sitten oli harrastuksen joulujuhliin tuleva pukki, jonka äänestä tunnisti koko talon ainoaksi miesopettajaksi. Yhtenä jouluna tulleella pukilla oli tosi ankean näköinen parta, josta irronneita tuppoja löytyi rappukäytävästä seuraavana aamuna. Seitsemänvuotiaana uskoin, että on olemassa Joulupukki, joka ei vaan voi itse käydä jokaisessa talossa, ostoskeskuksessa, ja TV-mainoksessa, vaan ulkoistaa homman näyttelijöille (tai joissain tapauksissa sukulaisille, kuten olin siihen mennessä lastenkirjasta oppinut), jotta hän itse pääsee niihin taloihin, jossa on pieniä lapsia, joitten pitää vielä uskoa pukkiin. Sitten sekin hiipui, kun olin tarpeeksi vanha katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa kriittisemmällä silmällä ja yhtäkkiä hoksasin, miksi isäni oli kieltänyt enää jouluaattona pyytämästä pukilta lahjoja, jos ohjelmaan pääsen. En ikinä tuntenut sitä huijaukseksi - sen asian tajuaminen tuli hiljalleen. Siihen mennessä, kun lapsi tajuaa Joulupukin/Hammaskeijun/Pääsiäspupun olevan fiktiota, asiasta on ollut joka vuosi jo pieniä epäilyjä. Ainoa, mikä mua suretti, oli löytää päiväkodissa pukille kirjoitetut kirjeet keittiön kaapista - omat vanhempani olivat olleet hyvin tarkkoja siitä, miten paljon lahjoja saa pyytää ja millä kriteereillä, joten päiväkodissa tehdyt, "tonttujen viemät" lahjalistat oli tuntuneet kivalta salaisuudelta vanhemmilta. Enemmän mua harmitti se, että päiväkotityöntekijät olivat tämän luottamuksen rikkoneet antamalla kirjeet suoraan äidille. Vastauksena kysymykseen: ei, ei tuntunut huijaukselta. Se on tosi lapsikohtaista, että haluaako uskoa Joulupukkiin - itse halusin, ja vanhemmat auttoivat mua uskomaan siihen niin pitkään, kuin itse halusin. Ja itse annoin pikkuveljelleni saman mahdollisuuden päättä itse, milloin leikki loppuu. -
Lauralla ihan hyvä pointti tuossa, että lapsi saattaa pettyä vanhempiinsa, kun selviää, että nämä olivat häntä vedättäneet. Yleensähän siitä toipuu, mutta joillekin se voi olla ikävä kokemus. Voihan sitä silti käydä "joulupukki" lahjat jakamassa, vaikka siihen ei kukaan varsinaisesti uskoisikaan.
-
Lapsille tekee hyvää tajuta, etteivät kaikki ihmiset ole rehellisiä. Ennen vanhaan tätä tarkoitusta varten lapsia lähetettiin hakemaan tuttujen luota humalan siemeniä, lehmän hännän vedätintä ja muita vastaavia hilavitkuttimia. Joulupukki, hammaskeiju ja pääsiäiskukko ovat kaikki omalta osaltaan olleet osana lastemme elämää - samoin kun se, että isällä on selässä silmät, joilla tämä tunnistaa milloin lapset tekevät tuhmuuksia. Onhan tässä myös toinenkin seikka. Saa selville onko lapsi ns. normaalilla järjellä varustettu. Joskus 5-6v iässä pitäisi lapsilla alkaa herätä terve epäilys asioiden laidasta. Jos vielä kauan kouluiässä uskoo hommaan ja ottaa kaiken sanotun kirjaimellisesti, niin sitten on syytä alkaa harkita tarkempiin tutkimuksiin menoa.
-
-
Itse uskoin lapsena joulupukkiin. Ihan pienenä isä pukeutui pukki lasten nähden ja vanhempana tiedettiin, että isään se on. Mutta lapsen mielikuvitus on vilkas ja leikki oli mitä mahtavin. Isän palatessa pukin lähdettyä kerroin yksityiskohtaisesti kaiken tapahtuneen, vaikka pukin tunnistinkin. Myöhemmin sisarukseni ja minä olemme esittäneet pukkia niin tytöt kuin pojatkin. Kaikenlaista muutakin on ollut ohjelmana, kun kasvettiin nuoriksi ja aikuisiksi. Joulupukin kehittämisestä tuli yhteinen projekti. Osa paketeista on nimellisiä ja osa ilman nimeä. Aina kuitenkin selviää, mistä lahjat ovat peräisin. Meillä joulupukki oli jännittävä ohjelmanumero, hauska leikki, johon lapset uskoivat sen verran kuin halusivat ja silloin, kun halusivat. Olisin sanonut uskovan joulupukkiin, vaikka olin itsekin ollut jo isän mukana tonttuja ja lopulta itsekin joulupukkina. Uskoin, koska halusin uskoa ja niin teki moni kaverikin - niin oli jännempää!
-
KooKoo: Kauheesti Laura näkee vaivaa lapsista jotka uskoo pukkiin vaikkei omia ole.. Uskon yksisarvisiin.
Ja minä jumalaan ja jeesukseen. -
Kala: Tietääkö hei kukaan edes sellaista lasta, joka oikeasti ja tosissaan uskoisi Joulupukkiin, Pääsisäispupuun, Hammaskeijuun tai muuhun vastaavaan? Meillä ainakin puput ja keijut ja muut olivat sellainen yhteinen “leikki”, enkä muista koskaan olleeni sellaisessa käsityksessä, että sellaiset hahmot oikeasti kykkisivät jossain pesissään tarkkailemassa kaikkien maailman lasten elämää. Nuo tuollaiset olivat ihan hauskoja, kun niitä ei ottanut liian tosissaan. Jos joku aikuinen tosissaan opettaa lastaan uskomaan, että tällaiset satuolennot ovat yhtä todellisia kuin opettajat ja kaivinkoneetkin, niin se on kyllä vähän… ei nyt julma, mutta kylmä valhe. Miksi huijata lapsi uskomaan johonkin niin upean kuuloiseen asiaan, jos tietää, että lapsi tulee väistämättä jossain vaiheessa oppimaan sen olleen valhetta?
On se taianomaisuus julmaa ja kylmää. Kaikille lapsille ei muuten sen enempää valehdella päin naamaa kuin selitetä että tää on nyt hei leikkiä. On erittäin normaali ja terve osa lapsuutta ruokkia lapsen mielikuvitusta vaikkapa saduilla tai perinneuskoilla. Harvassa ovat ne ihmiset joille on tullut aikuisena luottamuspula sen takia että mummi kylmästi ja julmasti pyysi sanomaan saunatontulle kiitokset löylyistä. On toki olemassa erilaisia lapsia, esimerkiksi autismin kirjoon kuuluva saattaa kokea totuudesta poikkeamisen erittäin ahdistavaksi. On aina hyvä perehtyä sen oman lapsen tarpeisiin. Ei se kuitenkaan tarkoita että muita lapsia kohtaan on oltu epäoikeudenmukaisia. -
jos nyt tämän kerran: Joulupukki on olemassa. Piste. Se asuu Korvatunturilla ja sillä on omat nettisivut: https://www.santaclausvillage.info/fi/ . Se on tyyliin vuoden ympäri valokuvattavana ja ajaa reellä Helsingissä joulukadun avajaisissa ja vastailee aattona lapsille kuumalla linjalla ja se on ihan fine. Joulupukki on olemassa, ja niin voi ihan hyvin lapsille opettaa. Eri asia, haluanko valehdella lapsille, että se sama pukki kiertää joka ikisen maailman kodin jakamassa lahjoja. Yhtä hyvin voin juhliin kutsua “ulkoistetun pukin” tai sijaistavan tontun, ja se menee lapsille läpi aivan yhtä hyvin. Nyt loppuu tää iänikuinen jupina ja napina.
Nimenomaan! Ei kaiken tarvitse olla niin mustavalkoista. En muista koskaan uskoneeni siihen "viralliseen" tarinaan (yksi pukki jakaa kaikille ihmisille lahjat ja tontut on jotain ihme menninkäisiä.) Mutta edelleen tykkään uskoa siihen, että olisi yksi "oikea" joulupukki, ja jokapuolella on varapukkeja. Kuka tahansa tonttu voi saada ylennyksen varapukiksi. Ja tonttuja ovat oikeasti kaikki ne aikuiset ja nuoret, jotka ovat päässeet asioista perille. Meillä suvun joulussa on käynyt jo monta kymmentä vuotta sama pukki, mutta serkuksista (21v-38v) kukaan ei tiedä pukin oikeaa henkilöllisyyttä.. Minusta se on kivaa, ja minusta ihmiset saavat uskoa tai olla uskomatta. Välittää tai olla välittämättä. Jokainen tyylillään. -
Usko lähti Joulupukkiin siinä vaiheessa, kun Tahkolla tuli jouluna nähtyä tikkulaiha pukki. Taisin olla 6. ...Jumalaan ei uskottu ikinä, vanhemmat kun lähti kirkosta mun kastajaisten jälkeen (ja Raamattukin mulle ostettu Kuvaraamatun muodossa satukirjana).
-
Laura menee varmaan nukkeleikinkin keskeyttämään jos joku leikkijöistä erehtyy kutsumaan nukkeaan vauvaksi. "EI MUUTEN OLE VAUVA! NUKKE ON!" koska muuten jää trauma. Poliisi ja rosvo -leikin keskeyttää koska "EI ALAIKÄINEN VOI OLLA POLIISI!"
-
Miksi pitää olla joku larppaava pappa olohuoneessa, kun voisi vaan sanoa, että lahjat on vanhemmilta.
Kommentoi
Kommentti