Apua uusavuttomalle
"Mitä mun pitää sanoa?"
Seuraava
"Joskus tulee kovin idiootti olo." Edellinen
"Tiedän, että mutsi saa sydänkohtauksen kun näkee tän."
"Joskus tulee kovin idiootti olo." Edellinen
"Tiedän, että mutsi saa sydänkohtauksen kun näkee tän."
65 kommenttia
-
... Jos on noin vaikeaa, niin kärsiköön selkänsä kanssa.
-
Typerät ihmiset ovat tyhmiä siitä ei pääse yli eikä ympäri.
-
-
Huoh. tälläset tyypit vois jo karsiutua pois luonnon toimesta
-
"vituttavaa olla täysikänen!" Eiks nää jutut ois pitäny jo osata ennen tätä?
-
Ei vissiin olis kätevämpää vaan mennä suoraan luukulle soittamatta? Arvauskeskuksen päivystykseen kun ei tartte ajanvarausta...
-
Miten jotkut ihmiset pystyy tekemään näistäkin asioista niin hemmetin vaikeeta?
-
-
Oisko joku opus "Näin selviydyt elämästä 15 vuotiaasta 100 vuotiaaksi" - paikallaan? Nää fb mokat kertoo jo enemmän kuin tuhat sanaa tän hetkisestä tasosta. ei _________________voi________________ olla totta.
-
varvaskuningas: Oisko joku opus “Näin selviydyt elämästä 15 vuotiaasta 100 vuotiaaksi” – paikallaan? Nää fb mokat kertoo jo enemmän kuin tuhat sanaa tän hetkisestä tasosta. ei _________________voi________________ olla totta.
noi alaviivat o aik rumii mut ei siin mtn xd -
Kauheen tuomitsevia olette hei o____o Mitä pahaa tässä oli? Toista jännittää opetella elämään. Ja sekin on luonteesta kiinni, kuka selviää yksin ja kuka tarvii vähän toisilta potkua perseelle ja tukea vierelle edetäkseen. Joilleki voi olla tosi jännä paikka soittaa ensimmäisen kerran terveyskeskukseen. Ja paikkakunnasta toiseen se vaihtelee, mitä sinne kannattaa sanoa, että saisi edes huomiota kivuilleen ;( Jari on hieno mies. Noin pitää toisia ihmisiä kohdella.
-
Jessica: noi alaviivat o aik rumii mut ei siin mtn xd
olkoot. -
Tota noin, teinit on oikeasti nykyään noin avuttomia ja toisekseen en edes usko että selkä on oikeasti kipeä. Jos olis niin sais varmaan jotain aikaiseksi ilman fb:kin. Soittais ehkä mammalle ensiks...siis ei todellakaan heru sympatiaa tolle pimulle.
-
Olis niin kiva kun vanhemmat jaksaisivat opettaa lapsensa näihin ihan tavanomaisiin asioihinkin, ennenkuin ne lapset muuttavat pois kotoa. Miten maksat laskut, miten soitat ajanvarauksen jne. ja miten ne pikku rahat riittävät kaikkeen + baari-iltoihin asti. Jos ei joku joskus neuvo ja kerro, miten sitä kukaan missään koskaan pärjäisikään? Se on kova reitti opetella kantapään kautta jokaikinen asia itekseen, vaikka kyllähän sekin ajansaatossa on mahdollista. Sitä kai sanotaan kokemukseksi.
-
-
No jaa ite en oo pahemmin terveyskeskusta ikinä tarvinnu eikä siksi ole systeemit tutut. Muistelen oman terveyskeskuksen sijainninki selvittämisen olleen monen linkin takana, kun asun vielä kahden alueen rajamaastossa. Ja tosiaan toisille soittaminen on ihan oikeesti paniikin paikka ja vaatii kunnon psyykkausta.
-
Uusavuttomuus on toki asia erikseen, mut joitaki (kuten mua) myös ahistaa kaikenlaiset puhelut ja muu asioiden hoitaminen niin et niitä joko välttelee loputtomiin tai muuten vaan panikoi ja kyselee tyhmiä ennen soittoa. Sit taas vähä helpottaa ku asiaa saa eteenpäin.
-
En syytä Annikaa, vaan vanhempia. Kaikki tehdään puolesta ja sitten kun täyttää 18 ja vanhemmat ei enää lain mukaan voi hoitaakaan esim. lääkäriasioita, niin menee sormi suuhun. Valitettavan yleistä nykyaikana. Omia lapsia opetin pikkuhiljaa jo hyvissä ajoin eikä kaduta, varsinkin kun esikoinen on oikeasti kova jännittäjä tuollaisissa asioissa.
-
Ei sekään ole yksiselitteistä, että mihin kahdesta numerosta soittaa. Meillä on ainakin sairaanhoitajan puhelinpäivystys ja ajanvaraus erikseen ja itsekin tuossa tilanteessa miettisin, kuten olen lapseni sairastuessakin miettinyt, että tarvitseekö varata suoraan aika vai pitäisikö kysyä konsultointia ensin, että voiko asia odottaa.
-
Mä olen jo monta vuotta ollu täysikäinen mutta jostain syystä soittaminen on aina jännittäny ihan rutosti ja suunnittelen aina etukäteen mitä sanon. Joten jotenkin ymmärän tään.
-
Minäkin välttelen soittamista mahdollisimman pitkään. Jos on mitenkään mahdollista marssia tavoittelemani tahon vastaanotto- tai neuvontatiskille tai ylipäätään tapaamaan kasvotusten niin siten myös teen, oli kyseessä sitten hammaslääkäri, kampaaja tai mikä vaan (ja samoja fiiliksiä olen kuullut myös muutamilta kolmi-nelikymppisiltä, jotka eivät suinkaan ole suoraan äidin helmoista karanneet). Nykyisin tämä ei enää monen terveyskeskuspalvelun kanssa toimi, vaan sieltä tiskiltä sanovat että soitapa tähän tai tuohon numeroon. Se ei ole kunnon asiakaspalvelua se, mutta eihän tämä kunnallinen toiminta mitään asiakaspalvelua olekaan.
-
Vähän samoilla linjoilla kuin texmex, TT ja oliko vielä muitakin. Minullakin tuottaa soittaminen jonkinnäköisiä vaikeuksia, pientä paniikinpoikasta sekä ahdistusta, itsekin välttelen soittoa ja lopulta rohkaistun + kirjoittelen lapulle muistilistaa, mitä täytyy sanoa. Hermostumista tulee ns. virallisiin numeroihin soittamisesta, mutta usein myös kavereille soittamisesta, yleensä suosinkin tekstiviestejä. Välillä pientä sosiaalisten tilanteiden/kanssakäymisten pelkoakin, joten voisko sisältyä tämä puhelinpelko siihen, en tiedä. Mokaan kantaaottaen niin yleensä kyllä tiedän mitä asioita näissä puheluissa pitää esiin tuoda, mutta silti mietin MITEN asian nyt sitten oikein esittäisi.
-
Olen samaa mieltä texmexin, TTn, Axun ja kakkien muiden, jotka sanoo samaa. Itsellä on todella stressaavaa yrittää soittaa tai lähettää viestiä jonnnekin. Sanat menee sekaisin, en tiedä miten sanoa asiouta...pitää aina suunnitella kaikki mitä sanon etukäteen. En tiedä, mistä johtuu, mutta ei se soittaminen niin helppoa ole.
-
-
Normaali asia, jos ei tiedä kysyy. Eikä välttämättä päivystyssoittoja ole tullut kovin paljon, joten parempi kysyä, jos on epäselvyyttä. Tämähän on sitä opettelua, vai pitääkö kaikki osata suoraan? Tottakai vanhemmat voisi auttaa opettamalla, mutta ei nyt ihan kaikkea, kyllä tälläset asiat selviävät omalla painollansa. Nauran tämän "mokan" lähettäjälle, hahah! Nille jotka sanoo uusavuttomaksi, niin tota teidän avuttomuutta, jota itse kutsun sosiaaliseksi kanssakäymiseksi on ollut ennenkin, mutta ennen kysyttiin kavereilta/porukoilta kasvottain, mutta miksi koska ei ollut facebookkia, tai muita sosiaalisen median lähteitä?
-
Ei sinne puhelimeen tarvi oikeastaan sano mitään muuta kun vaikka moi, tai jotain muuta jolla tekee selväksi että siellä linjan päässä tosiaan on joku. Kyllä ne siellä terveyskeskuksessa on tottunut kaiken moisiin puheluihin ja osaavat kyllä kysyä tarvittavat tiedot. Usein itse asiassa ihmiset lörpöttelevät ihan turhanpäiviäisiä asioita, mikä ruuhkauttaa muutenkin kiireisiä ajanvarausnumeroita.
-
XYZ: En syytä Annikaa, vaan vanhempia. Kaikki tehdään puolesta ja sitten kun täyttää 18 ja vanhemmat ei enää lain mukaan voi hoitaakaan esim. lääkäriasioita, niin menee sormi suuhun. Valitettavan yleistä nykyaikana. Omia lapsia opetin pikkuhiljaa jo hyvissä ajoin eikä kaduta, varsinkin kun esikoinen on oikeasti kova jännittäjä tuollaisissa asioissa.
Kyllähän ne voi silloinkin niitä hoitaa, mikäli on ko. henkilön lupa. Nimim. 24-vuotiaana iski niin kovat vatsakivut vanhemmilla ollessa, ettei kyllä pystynyt omia asioita hoitaa ja isi tuli vielä mukaan vastaanotollekin kun en olisi itse jaksanut siellä enää edes puhua. Ja tosiaan omillani olin tuossa vaiheessa asunut jo monta vuotta. Kukaan ei kertaakaan kieltänyt isääni hoitamasta minun asioitani, vaikka onhan se nyt vähän hölmöä, ettei aikuinen ihminen itse soita ja varaa aikojaan. -
Itse olen myös puhelinjännittäjä ja muutenkin panikoin tilanteissa, jotka eivät ole minulle ennestään tuttuja. Eli kun päässä ei ole valmista toimintamallia tiettyyn tilanteeseen, panikoin enkä osaa enää itse käyttää omia aivojani. Itse tosin esitän samantyyliset APUA MITÄ TEEN -kyselyt ihmisille, jotka tietävät etten ole täysin aivokuollut vaan neuvovat asiallisesti kuinka tulisi toimia. Kun tilanne on kerran koettu, osaan sitten seuraavan kerran hoitaa asian ilman minkäänlaista paniikkia tai ulkopuolista apua. Veikkaisin että useat kommentoijista eivät vain muista, miltä tuntui kun joku kommentoijalle tällä hetkellä täysin tuttu asia tahi tilanne tuli ensimmäistä kertaa vastaan.
-
Mun mielestä toi on ihan sympaattinen tapaus. Kyllä mä muistan kun itsekin jännäsin tommosia tilanteita sen jälkeen, kun muutin 15-vuotiaana pois kotoa. En mä ennen sitä ollut ikinä joutunut terveyskeskukseen yms. soittamaan, olihan se vähän jännää tehdä ekaa kertaa itse. Muistaakseni tosin silloin soitin ensin äidilleni ja kysyin, että mitä mun pitää sanoa. Kyse ei oo siitä, että olis tyhmä eikä osais soittaa, vaan tommoset uudet aikuistumistilanteet on vähän jänniä.
-
Jessica: noi alaviivat o aik rumii mut ei siin mtn xd
Ketä kiinnostaa?? -
Timon: … Jos on noin vaikeaa, niin kärsiköön selkänsä kanssa.
Peukuttelin alas, koska selkäkivut osaavat olla sellainen vaiva, joita ei voi toivoa kenellekään tuntemattomalle. -
Ei tuo kyllä ole tyhmyyttä ainakaan välttämättä. Itsekin kyselen tuollaisia, tosin en Facebookissa (juurikin siksi, etteivät kaikki nauraisi ja luulisi minua tyhmäksi) vaan läheisiltä ihmisiltä. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja puhelut ovat minulle erityisen vaikeita. Pelkoa helpottaa, kun selvittää etukäteen, miten puhelu menee ja mitä kuuluu sanoa. En ole elämässäni pahemmin sairastellut, joten lääkärille soittelut ja muut ovat minulle edelleen melko vieraita, vaikka olen reilusti yli parikymppinen. En koe olevani uusavuton, koska saan kyllä omat asiani hoidettua. Tuo pelko vain välillä vaikeuttaa asioita.
-
Jessica: noi alaviivat o aik rumii mut ei siin mtn xd
Noilla alaviivoilla korostetaan tiettyä sanaa, oli se sitten kuinka rumaa. -
-
Taustalla voi olla sosiaalista vammaisuutta. Iha pikkujuttujen (eli vaik tommosen) hoitaminen voi tuntua supervaikeelta ja siitä ei vaan pääse yli. Aina alkaa kädet ja ääni tärisemään kun yrittää hoitaa jotain ihan pikkujuttua kuten vaikka jos meinaa varata ajan kampaajalle. Yleensä mä en voi ymmärtää feissarimokissa esiintyviä ihmisiä, mutta nyt pystyn samaistumaan 110%. Ei se ole niin helppoa.
-
Tyttö vain yrittää leikkiä söpöä esittämällä tyhmää... Ei kukaan oikeasti ole niin uusavuton, eihän...?
-
Mitä kaikki itkee että tyttö on tyhmä? Ujohan raukka vaan on, mulla on ihan sama ongelma uusien tilanteiden kans joita en oo kokenu koskaa ennen.
-
ja sit ku soitat johonkin (ei mtn, seuraava numero) soitat toiseen paikkaan "joo soita tohon numeroon" kun oot soittanu n. kymmeneen numeroon, siellä osaa ehkä joku jo vastatakkin tai sitten "ei me osata auttaa moro!" joo näitä puheluita vihaan yli kaiken. kiitti tyhjästä. itekki mieluumin käyn paikalla, laitan s-postii, laitan jonkun muun asialle tai unohan koko jutun :D
-
Way to go... Ihmettelen, miten Annika on selvinnyt täysi-ikäiseksi asti soittamatta kertaakaan itse terveyskeskukseen. Muistan kyllä itsekin jännittäneeni tuollaisia tilanteita, kun niitä siinä 14 vuoden paikkeilla alkoi vastaan tulla, mutta maalaisjärjellä niistä on selvinnyt ihan ilman apuakin.
-
Mie ymmärrän tuota uusavutonta. Jos on aina ollut niin terve ettei oo tarvinu asioida tk:ssa eikä olla sen kans missään tekemisissä niin mistä voi tietää? Harvemmin tuommosia kansalaistaitoja koulussa opetetaan ja veikkaan ettei kotonakaan reenata "miten toimia päivystykseen mentäessä" Tosin, ehkä se puhelu on kuitenki aika yksinkertanen juttu.
-
guest: Way to go… Ihmettelen, miten Annika on selvinnyt täysi-ikäiseksi asti soittamatta kertaakaan itse terveyskeskukseen. Muistan kyllä itsekin jännittäneeni tuollaisia tilanteita, kun niitä siinä 14 vuoden paikkeilla alkoi vastaan tulla, mutta maalaisjärjellä niistä on selvinnyt ihan ilman apuakin.
Samalla tavalla kuin meidän 19-v poika. Ei ole tarvinnut; toiset pysyvät terveinä. Pari kertaa on mennyt oma-aloitteisesti kouluterkkarin puheille. Itse soitin terveyskeskukseen joskus kolme vuotta sitten viimeksi. En vaan ole sairastellut. -
En sanoisi Annikaa tyhmäksi. Tytöllä taitaa vain olla pieni sosiaalisten tilanteiden pelko. Itsellä sama, kauhea miettiminen ennen kuin voi soittaa mihinkään. Joskus kirjoitan jopa ylös mitä pitää sanoa. Kaikki ei tykkää soitella paikkoihin.
-
Kommenteista päätellen moni kommentoijista ei ole koskaan elänyt esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa. Tällainen kysely on aivan normaalia ihmiselle, joka kärsii kyseisestä asiasta ja muiden ihmisten apu on silloin ihan korvaamatonta. Kysellään jokainen kohta erikseen, otetaan selvää kaikista mahdollisista vastauksista ja niihin reagoimisesta, paikkojen sijainneista, rakennusten sisäänkäynneistä jne. Keskustelut (tai ainakin tärkeimmät tiedot) kirjoitetaan ylös paperille ennen puhelun alkua ja niitä harjoitellaan usein, vaikka sama keskustelu olisi käyty monta kertaa aiemmin tai vaikka se olisi yhtä helppo kuin "yksi pieni kahvi ja munkki, kiitos". (Ja sitten ruoskitaan itseä, jos vaikka se "pieni"-sana unohtuu välistä tai sitten panikoidaan siitä, ovatko hinnat muuttuneet tai meneekö kortti läpi ja jumittaako jono.) Se ei ole todellakaan tyhmyyttä, vaan pelon ylittämistä ja se tapahtuu vain kokeilemalla, mutta kokeiluunkin tarvitaan toisten ihmisten tukea. Onneksi olen omassa elämässäni ollut ymmärtäväisten ihmisten ympäröivä, enkä sellaisten kuin nuo ensimmäiset kommentoijat, ja onneksi olen näiden ihmisten avulla päässyt todella pitkälti omista peloistani yli.
-
Hyviä huomioita olette monet tehneet. Osa varmasti kysyy äidiltään samoja asioita, mistä haukkuu muita facebookissa kysyjiä tyhmäksi. Itselläni loppui se äidiltä kysyminen, kun äiti kuoli ollessan vielä aika nuori. Sitten on näitä googleta -vastauksia. Juuri tänä aamuna googletin yhtä asiaa ja en saanut vastausta, vaikka olisin olettanut sen löytyvän. Suurin osa osumista meni ihan muihin asioihin mitä hain ja olisin joutunut läpikäymään varmaan tuhat sivua ennen kuin olisin löytänyt vastauksen jos olisin. En tiedä vastausta kysymykseeni vieläkään, enkä vielä ole keksinyt lähipiiristä ihmistä, joka voisi tietää. Kyseessä ei ole nyt mikään hirveän tärkeä asia, mutta sattuu nyt vain yksi asia kiinnostamaan.
-
Feissarimokat on useimmiten ihan huvittavia, mutta kommentteja ei koskaan kannattaisi erehtyä lukemaan. Apua, mitä lintukotolaisia, keskiluokkaisia, sukupuolirooleiltaan misogynistisiä ja useassa tapauksessa seksuaalisesti sulkeutuneita besserwissereitä nämä kommentoijat on täynnä. Kamala angsti ja ahdistus päällä muiden asioista, joista paasataan ruutu höyryssä, kun kaikki on niin teinejä ja toivottomia pissiksiä. Surkeaa, säälittävää, et ansaitse elää!!! Katsokaan peiliin ja hankkikaa elämä.
-
Taas näitä uusavuttomia narttuja jotka haluu sen rikkaan miehen kainaloon jonka rahoja voi sitten käyttää. Rasvaimuun seuraavaksi jos läski painaa noin paljon että selkää särkee ja sormea vielä sinne kakkoseen niin voi sekin toki auttaa. Hoh hoh hoh.
-
Kyllä kai minäkin vielä joka kerta jännitän virallisia puheluita ja viestejä, vaikka olen jo kauan sellaiset asiat itse joutunut hoitamaan. Ei se koskaan tunnu kivalta, vaikka kuinka monesti sitä tekisi. Harjoittelupaikkaa etsiessä joutui päivittäin soittelemaan useampia puheluita ja aina seuraavaa numeroa näppäillessä joutui taas psyykkaamaan itseään siihen uuteen puheluun. Mutta tosiaan kasvokkain jotain asiaa kysymään meneminen ei ole läheskään niin iso juttu. Ainoastaan se että saa aikaiseksi. Puhelimessa kun ei näe toista, tekee se aisat hankalammaksi ja pitää asiansa osata selittää niin hyvin. Minulla on myös jonkinlainen kummallinen huono puhelinmuisti. Unohdan tosi usein tarkasti mitä juuri kaksi sekuntia sitten joku on puhelimen toisessa päässä sanonut. Tyttöparka kyllä taitaa silti vähän panikoida liikaa.
-
"Minulla on kaksi numeroa, kumpaan soitan?" "Soita siihen ekaan." Vai mitä vittuu tohon vastataan?
-
Veikkaan että Annika saisi Jarista hierojan selälleen ja vaikka pysyvämmänkin hoitosuhteen. Voisi esim. soittaa (!) Jarille ja käyttää Jarin replat.
-
Mulla on kas sama ongelma,aina kun täytyy jonnekin vieraaseen/viralliseen numeroon soittaa,en tiedä mitä sanoa.Joskus kysyn jos joku on vieressä,muutoin kirjoitan vain lapulle tärkeimmät asiat mitä pitää sanoa/mistä pitää kysyä ja käyn päässäni useampaan kertaan keskustelun aloituksen ennenkuin soitan..:D ja olen myös useamman vuoden jo asunut omillani ja asiani hoitanut itse.
-
Kukaan ei ole tyhmä, jos ei osaa jotain, mitä ei ole ennen tehnyt... aina haukutaan nuoria kun ne ei osaa mitään itse tehdä ja sitten kun ne yrittävät, ryhdytään vaan haukkumaan... Tiedän että täällä on muotia haukkua kaikki tyhmiksi, toivottomiksi, oudoiksi, sairaiksi yms. ja että lause "tulevaisuuden toivot" on jo kulutettu loppuun, mutta asiat eivät ole niin mustavalkoisia! Terv. jännittäjä
-
-
Aloin tässä kommentteja lukiessani miettimään, että tosissaan, täytän kesällä 30v., enkä ole kertaakaan elämässäni joutunut soittamaan itselleni aikaa terveyskeskukseen tai apua/tietoa jostain sairaanhoitajanumerosta. Ellen olisi tehnyt noita kipuisan mieheni puolesta, mulla ei vielä tähän ikään mennessä olisi harmainta hajua mihin soittaa ja mitä siellä pitäis muistaa kertoa. Kuulun vieläpä tuohon ihmisryhmään, jotka jänskättävät puheluja, varsinkin jos tilanne on uusi ja numero tuollainen "virallinen". Kylläpä olisin siis uusavuton jos jeesiä kysyisin!
-
Onhan se ihan jännittävä tilanne soittaa terveyskeskukseen, kun jouduin ekaa kertaa vasta 17-vuotiaana soittaa. Kummasti kyllä tiesin, mitä mun pitää sanoa ja mihin numeroon soittaa. Johtuisikohan se siitä, että otin asioista selvää terveyskeskuksen nettisivuilta? Sitä paitsi vaikka ei tietäiskään mihin numeroon pitäisi soittaa, niin voiha sitä aina kysyä että soitinko oikeeseen numeroon. En nyt ymmärrä mikä tässäkin oli niin saatanan vaikeeta.
-
Naa: Kyllä kai minäkin vielä joka kerta jännitän virallisia puheluita ja viestejä, vaikka olen jo kauan sellaiset asiat itse joutunut hoitamaan. Ei se koskaan tunnu kivalta, vaikka kuinka monesti sitä tekisi. Harjoittelupaikkaa etsiessä joutui päivittäin soittelemaan useampia puheluita ja aina seuraavaa numeroa näppäillessä joutui taas psyykkaamaan itseään siihen uuteen puheluun. Mutta tosiaan kasvokkain jotain asiaa kysymään meneminen ei ole läheskään niin iso juttu. Ainoastaan se että saa aikaiseksi. Puhelimessa kun ei näe toista, tekee se aisat hankalammaksi japitää asiansa osata selittää niin hyvin. Minulla on myös jonkinlainen kummallinen huono puhelinmuisti. Unohdan tosi usein tarkasti mitä juuri kaksi sekuntia sitten joku on puhelimen toisessa päässä sanonut.
Itsellä on sama ongelma, en muista mitään, jos joku antaa puhelimen kautta neuvoja tms, sillä puhelimessa puhuminen on niin hermostuttavaa, että kaikki energia menee itsensä psyykkaamiseen ja siihen, että pystyy ylipäänsä puhumaan. Ei se soittaminen ikinä sen helpommaksi muutu, joten kaikista mieluiten itsekin hoidan asiat sähköpostilla tai kasvotusten. Hauska oli huomata, että näköjään monella muullakin on tapana kirjoittaa ylös asiat, mitkä puhelun aikana olisi tarkoitus käydä läpi. Itse tykkään kirjoittaa sanatarkkaan ylös mitä tulen sanomaan, jos virallisia puheluita joudun hoitamaan. Tai pelkkä pizzan tilaaminenkin tuntuu joskus niin ylivoimaiselta, että pitää kirjoittaa alusta loppuun: "*Nimi* tässä moi, haluaisin tilata pizzan täytteillä x osoitteeseen tämä ja tämä. Maksan sitten kortilla. Kiitos, moikka!" Monille noinkin yksinkertainen asia vaan tunuu niin ylitsepääsemättömän ahdistavalta. -
TurkkaHuttusuo: “Minulla on kaksi numeroa, kumpaan soitan?” “Soita siihen ekaan.” Vai mitä vittuu tohon vastataan?
soita toiseen... -
meh: Onhan se ihan jännittävä tilanne soittaa terveyskeskukseen, kun jouduin ekaa kertaa vasta 17-vuotiaana soittaa. Kummasti kyllä tiesin, mitä mun pitää sanoa ja mihin numeroon soittaa. Johtuisikohan se siitä, että otin asioista selvää terveyskeskuksen nettisivuilta? Sitä paitsi vaikka ei tietäiskään mihin numeroon pitäisi soittaa, niin voiha sitä aina kysyä että soitinko oikeeseen numeroon. En nyt ymmärrä mikä tässäkin oli niin saatanan vaikeeta.
Mutta valaiskaa toki, mikä soittamisesta tekee hankalan? -
Siinä taas evoluutio vain odottaa toteutumistaan. Ei tuommosten kuulu selvitä.
-
Ei se kaikille ole ihan niin helppoa että "soita vaan!!" siitä tulee ihan yhtä paha ahdistus jos sanoisi ihmiselle joka pelkää hämähäkkejä että "ota nämä tarantellat syliin". Suurin osa ihmisistä ei sitä ehkä ymmärrä tai suostu uskomaan koska itse pystyvät soittamaan tai itse pystyvät käymään kaupassa "jos minä pystyn niin kaikki muut pystyvät" on yleinen ajattelutapa suomessa. Sosiaaliset fobiat ei ole vanhempien syytä eikä tarkoita että on uusavuton tai epäonnistunut ihminen. Joillakin tämä on lievempää mutta monet eivät pysty käymään edes pankissa tai postissa yksin, suurin osa ei kumminkaan tästä puhu koska heitä hävettää koska he luulevat että ovat "uusavuttomia ja epäonnistuneita" olen töissä tavannut monta tämmöstä tapausta, kaikki ongelmat pidetään piilossa kunnes ne menevät liian vaikeiksi koska heitä kohdellaan hulluina tai jotenkin vammaisina jos muut saavat tietää ja samaa sanotaan jo näköjään jos ei heti osata soittaa terveyskeskukseen. anteeksi jos tuli virheitä, suomi ei ole äidinkieleni.
-
Tää on jotenki kauheen rohkasevaa lukea näitä kommentteja ku huomaa ettei oo tosiaankaan ainut jota ahdistaa kaikki puhelinsoitot minnekään viralliseen numeroon tai ihan muutenki. Jotenki sitä aina typerästi kuvittelee olevansa ainut jolla näitä ongelmia on
-
Boss93: Ei vissiin olis kätevämpää vaan mennä suoraan luukulle soittamatta? Arvauskeskuksen päivystykseen kun ei tartte ajanvarausta…
. Kyllä sinne tarvitsee soittaa ainaki meilläpäin. Ei ne anna mitään aikaa luukulta. -
Vähä sellanen fiilis tulee näistä välillä et teeskennellään tyhmää kun se on "söpöö". Jos näin ei oo, niin ei näytä tulevaisuus valoisalta, toivottavasti nämä ei pääse lisääntymään.. : /
-
-
pakko myöntää et fiilaan annikaa vaikken oo (vielä) joutunukkaa terveyskeskuksiin ite soittaa, mut osaan silti ymmärtää ton epävarmuuden ja osaamattomuuden tunteen ja tunnen tuskan tossa "anteeks" -sanassa :( toivottavasti annika sai selkäsä kuntoon eikä oo about neljää vuotta kitunu sen kanssa :D
-
Tällaisiin voisi oikeasti vastata asiallisesti, eikä haukkua vitun tyhmäks. On asioita, joita ei vaan välttämättä tiedä. Jos et ole ikinä joutunut aikaa varaamaan etkä muutenkaan näiden asioiden kanssa ollut tekemusissä, niin ei sitä automaattisesti tiedä. Sitten jos vielä sattuu olemaan puhelinkammo tahi ahdistuneisuushäiriö, niin vot...
-
varvaskuningas: Oisko joku opus “Näin selviydyt elämästä 15 vuotiaasta 100 vuotiaaksi” – paikallaan? Nää fb mokat kertoo jo enemmän kuin tuhat sanaa tän hetkisestä tasosta. ei _________________voi________________ olla totta.
Ei. Kyllä mie oon ennemmin sen kannalla, että luonto auttaa (henkisesti) näin heikkoja kun että mitään elämän "walkthrough":ta pitäisi kirjoittaa. Eri asia on sitten, jos on oikeasti jokin vaillinaisuus ihmisellä (käsiä tai jalkoja puuttuu, esimerkiksi), sillon jeesataan. Tässä nyt vaan paistaa läpi täysin terveen ihmisen somen huomiohuoraus. Ehkä taustalla on pieni määrä näin yksinkertaisen asian osaamattomuutta ja haluttomuutta selvittää itse, koska kyllähän netti auttaa tässäkin asiassa (vitun Z-sukupolvi). Niin kuin kaikissa muissakin asioissa, eikä tarvitse itse selvittää mitään. Joka tapauksessa, ei ole kovin kipeä selkä vielä. -
Paljon kommentteja joissa haukutaan tyhmäksi yms niin en nyt viitsi lukea kaikkia et näkis onko kukaan tätä sanonut, mut mä haluaisin esittää oman näkökulman tähän. Ehkä Annikalla on joku ahdistuneisuus häiriö, ASD tmv. ja tämän takia haluaa uuteen ja ahdistavaan asiaan apua. Kun tietää paremmin mitä tulee tapahtumaan ja mitä sanoa niin se soittaminen ei enää ole niin ahdistavaa. Onnistuneesta soitosta saa onnistumisen tunteen ja ehkä ensi kerralla sitten ei olekkaan enää niin kamalaa soittaa eikä tarttee apua. Muistakaahan ihmiset, että kaikki ei toimi samalla tavalla kuin te ja joillekin tämmöiset ns. perus asiat on oikeasti hankalia ja ahdistavia. Kohdallaan kaikkia nätisti ja yritetään edes ymmärtää toisia. Kiitos 💖
Kommentoi
Kommentti