Vanhempainilta, osa 156
Kun karma kolkuttaa ovella.
57 kommenttia
-
Fakta on että tietynlaisten vanhempien lapsista tulee todennäköisemmin tietynlaisia. Mutta huonollakaan kasvatuksella ei voi pilata parhainta lasta. Kuin ei myöskään parhaalla pelastaa surkeinta.
-
-
Jooh...kansanlauluksi tuo saattaa olla vielä sieltä siistimmästä päästä, mutta niinnojoo...
-
Meillä vuonna 1989 laulettiin tuota laulua koulussa niin, että "kyllä ne ämmät tuopi suöle sellaisia joil on rahhaa - Juholla on rahhaa", missä Juho oli yksi luokan pojista. Ja viimeisessä säkeistössä laulettiin: "Eihän kahta rakastella sovi - no miksei sovi?!" Oltiin 9-vuotiaita. Hyvin ymmärrettiin.
-
Ihminen, joka ei voi hyväksyä mihinkään vähemmistöön kuuluvaa lastaan, ei kannata lisääntyä.
-
-
Vähennetty kotieläin: Fakta on että tietynlaisten vanhempien lapsista tulee todennäköisemmin tietynlaisia. Mutta huonollakaan kasvatuksella ei voi pilata parhainta lasta. Kuin ei myöskään parhaalla pelastaa surkeinta.
Tuota.... Mikä on surkea lapsi? Vanhempia voi kuvata tuollaisilla adjektiiveilla, mutta lapsia ei. Lapsi voi ehkä olla surkea tapaus, mutta se kertoo lapsen oloista, ei lapsesta itsestään. -
2-vuotias. Onko tuo joku satujen keksimisryhmä? Älykkäinkään tuon ikäinen ei vielä kykene tuon tason analysiin.
-
Vika on aina muiden lapsissa, ei koskaan omissa lapsissa. Ikiaikainen logiikan kuperkeikka. Aina jaksaa yllättää.
-
Melko erikoinen väite että kenen tahansa lapsista voi tulla minkä tahansa vähemmistön edustajia. Ei kyllä määritelmällisesti voi. Tavan suomalaisten lapsista ei esimerkiksi voi tulla saamelaisia. Pidän todennäköisenä että myös monilla muilla vähemmistöillä on tällaisia "geneettisiä" vaatimuksia ennen kuin vähemmistöön ns. otetaan. Se on tämä nykyaika kun ajatellaan että mitä tahansa voi vaan valita ja muiden pitäs vaan hyväksyä.
-
Wiltsu: Valkoiset on vähemmistö jos on tarkstellaan asiaa maailman laajuisesti. Eikö saa lisääntyä?
Niin, rasismi valkoisia vastaan on jostain syystä varsin suotavaa nykypäivänä ja Jenkeissä firmat oikein kehuskelevat, kuinka ei palkata tai ylennetä valkoisia miehiä, missään nimessä jos heteroja ovat. ESG ja DEI, kivoja juttuja. -
-
mahdoton utopia. Tulot jakautuisivat oikeudenmukaisesti.. Eli? Nyt rikkailta viedään Suomessa liikaa ja siksi he lähtevät. Mikä olisi siis oikeudenmukaista? kaikilla samanverran? no mikä motivoisi sitten perustamaan yrityksen ja ottamaan kaikki riskit, jos siivooja saa vain siivoomalla saman. Tuommoinen maa romahtaisi viikossa ja olisi nopeasti maailman köyhin ja karuin paikka kaikille sen asukkaille.
-
Ennen vanhaan sana "rakastella" viittasi rakastuneeseen yhdessäoloon. Petipuuhille oli sitten muita sanoja paljon.
-
Kai sitä voi muuksi muuttua jos oikein kovasti yrittää, muuttuhan Michael Jacksonkin valkoseks 😅
-
3-vuotias sukulainen ratkaisi maailman vaikeimman matemaattisen ongelman ja nyt hän kertoi äsken minulle, että poliittinen linjaus X on väärin. 6-vuotias perhetutun lapsi sanoi viime viikolla, että ihmisten epäoikeudenmukaisuus vaikeuttaa hänen oppimistaan koulussa ja erityisesti, kun hän kuuntelee hallituksen kyselytuntia. 1-vuotias, samalla kun puklasi ruokaa ulos, totesi, että hänen oikeuttaan yksityisyyteen on loukattu, kun häntä vielä katseltiin ultraäänessä. ... Ja 100 muuta kurpitsavankkuritarinaa.... Okei, huumori sikseen. Se mikä on oikeasti totta on se, että aikuiset vetävät lapsiaan mukaan someen joskus todella alentavasti. Lapset eivät ole aikuisia joten he eivät voi ymmärtää, mihin kaikkialle heistä postatut videot/kuvat päätyvät. Tai sairaustarinat "lapsellani on syöpäXYZ". Lapsellakin on oikeus yksityisyyteen, mutta miksi aikuiset eivät sitä tajua? Nykyään kun deepfake-tekniikka kehittyy niin se luo ison riskin lapsille, joista leviää kuvamateriaalia ilman heidän suostumustaan. Jos aikuisilla olisi vähänkään järkeä, he eivät postaisi lapsistaan kuvia nettiin. Mutta kun pitää päästä mammakavereille ylpeilemään kilpailuvietti päällä kellä on paras/ihanin vauva, niin miten sitä estää? Ei poliisi voi ihmisten kodeissa päivystää eli muutoksen pitää lähteä vanhemmista itsestään, että alkaisivat jälleen rakastaa lapsiaan ja lopettaisivat lapsia vahingoittavan toiminnan. Se, että itse ei ole sellaiseen (onneksi) fb:ssa törmännyt ei tarkoita etteikö sitä karmeaa materiaalia leviäisi fb:ssa.
-
huhhuh: mahdoton utopia. Tulot jakautuisivat oikeudenmukaisesti.. Eli? Nyt rikkailta viedään Suomessa liikaa ja siksi he lähtevät. Mikä olisi siis oikeudenmukaista? kaikilla samanverran? no mikä motivoisi sitten perustamaan yrityksen ja ottamaan kaikki riskit, jos siivooja saa vain siivoomalla saman. [...]
Mitäs ne riskit sitten on mitä se yrittäjä ottaa, jos kaikki saa joka tapauksessa saman? :) -
huhhuh: mahdoton utopia. Tulot jakautuisivat oikeudenmukaisesti.. Eli? Nyt rikkailta viedään Suomessa liikaa ja siksi he lähtevät. Mikä olisi siis oikeudenmukaista? kaikilla samanverran? no mikä motivoisi sitten perustamaan yrityksen ja ottamaan kaikki riskit, jos siivooja saa vain siivoomalla saman. [...]
Mä ainakin perustin yrityksen, että saisin edes saman verran kuin siivooja. 😆 Ihan tyytyväinen olisin siihenkin, työttömyystuella kun tympii elää. -
Miksi aina roska: Niin, rasismi valkoisia vastaan on jostain syystä varsin suotavaa nykypäivänä ja Jenkeissä firmat oikein kehuskelevat, kuinka ei palkata tai ylennetä valkoisia miehiä, missään nimessä jos heteroja ovat. ESG ja DEI, kivoja juttuja.
Öh, miten ESG liittyy millään tavalla tähän..? -
-
Nidottu raataja: 2-vuotias. Onko tuo joku satujen keksimisryhmä? Älykkäinkään tuon ikäinen ei vielä kykene tuon tason analysiin.
Jokainen tuossa ketjussa varmaankin teki satiiria siitä, kun muut vanhemmat kertovat netissä lapsistaan jotain keksityltä kuulostavia juttuja. Hetken epäilin itsekin kun ryhtyi lukemaan juttua ihan ilman kontekstia. -
Tuosta ekasta tuli heti mieleen HS:n "Lasten tiedekysymykset" jossa joku kolmevuotias kysyy että "Miksi kvanttifysiikka on niin hankalaa". Ei kaksivuotias edes osaa puhua kunnolla täysiä lauseita omista ajatuksistaan. Se katsoo "Ryhmä Hau"- sarjaa eikä edes tajua niiden olevan koiria, vaan hymyilee hassuille muodoille ja väreille. Paras leikkikalu on isän avaimet.
-
Sehän olisi jos lapseni alkaisi tummumaan. Ei siinä voi sitten kuin katsoa peiliin että kuinka näin pääsi käymään
-
Nidottu raataja: 2-vuotias. Onko tuo joku satujen keksimisryhmä? Älykkäinkään tuon ikäinen ei vielä kykene tuon tason analysiin.
Taitaa ensinnäkin olla Threads, ei ryhmä. Ja jos oot koskaan lukenut Linkediniä, satiiri aukeaa helpostikin -
Ontuva kobra: Mitäs ne riskit sitten on mitä se yrittäjä ottaa, jos kaikki saa joka tapauksessa saman? 😊
Riski on oman ajan ja voimavarojen menetys.Jos opiskelijoille annetaan arvosana ryhmän keskiarvon perusteella, ryhmän keskiarvo laskee, koska sen sijaan, että heikommat oppilaat ponnistelisivat nostaakseen arvosanaa, vahvemmat lakkaavat ponnistelemasta, kun tietävät, etteivät kuitenkaan saa ponnistelua vastaavaa arvosanaa. Ja sama toimii koko yhteiskunnassa kun kyse ei ole kovin tiiviistä yhteisöstä. -
Nidottu raataja: 2-vuotias. Onko tuo joku satujen keksimisryhmä? Älykkäinkään tuon ikäinen ei vielä kykene tuon tason analysiin.
Hei, sä hoksasit! -
Zippo: Ihminen, joka ei voi hyväksyä mihinkään vähemmistöön kuuluvaa lastaan, ei kannata lisääntyä.
Ihmisen ei kannata perustaa omaa olemassaoloaan muiden hyväksynnän varaan. Muuten on yleisempää että vähemmistöön kuuluva lapsi kritisoi vanhempiaan kuin päinvastoin. Niin mutsi vastaa kuin sille huudetaan. -
Hajoamaton katkarapu: Vika on aina muiden lapsissa, ei koskaan omissa lapsissa. Ikiaikainen logiikan kuperkeikka. Aina jaksaa yllättää.
Tämähän se ja siksi kiusaamiseenkin puuttuminen on niin haastavaa kun "ei meidän lapsi", vaikka kyllä, juuri se teidän kermaperselapsi. Kasvattaisitte lapsenne kunnolla. Pieni prosentti voi olla niitä joihin kasvatus ei uppoa ja ne on tulevaisuuden rikollisia, mutta suurin osa hyötyy vanhempien läsnäolosta ja huolehtimesta, niin eivät pääse villiintymään ja muiden vaikutuksille altistumaan niin pahasti. -
Ontuva kobra: Mitäs ne riskit sitten on mitä se yrittäjä ottaa, jos kaikki saa joka tapauksessa saman? 😊
Eihän se yritys tyhjästä nouse, vaan siihen on sijoitettava. Kuka hitto sijoittaa mihinkään mistä ei saa mitään takas? -
Ontuva kobra: Mitäs ne riskit sitten on mitä se yrittäjä ottaa, jos kaikki saa joka tapauksessa saman? 😊
Ehkä parempi kun te kommunistit ette sohisi politiikassa. Ei nähtävästi mitään käsitystä mistään miten mikäkin toimii. -
-
Pohjois-korea on aika hyvä esimerkki, missä kaikki saa hyvinkin pitkälti samanverran. Paitsi pieni eliitti, mutta niinhän se aina kommunismissa menee.
-
Hajoamaton katkarapu: Vika on aina muiden lapsissa, ei koskaan omissa lapsissa. Ikiaikainen logiikan kuperkeikka. Aina jaksaa yllättää.
Äitini käytti toisinaan sanontaa "Omat lapset ja naapurin kakarat." -
Mä haluan uskoa, että hän yritti kirjoittaa 12-vuotias. Tai sitten se on jotain sisäpiirihuumoria, jota ei voi ymmärtää. Ei niin tyhmää ihmistä voi ollakaan, että yrittäisi tosissaan uskotella kaksivuotiaan pystyvän tuollaiseen pohdintaan tai osaisi edes noita sanoja.
-
Vähennetty kotieläin: Fakta on että tietynlaisten vanhempien lapsista tulee todennäköisemmin tietynlaisia. Mutta huonollakaan kasvatuksella ei voi pilata parhainta lasta. Kuin ei myöskään parhaalla pelastaa surkeinta.
Riippuu aika pitkälti miten määrittelet "parhaan" ja "surkeimman". Muksulla voi olla 180 älykkyysosamäärä mutta jos se ei pääse kouluun, vaikka sen huonon kasvatuksen takia, niin eihän siitä ikinä tule "parasta". Ei yksikään lapsi opi lukemaan tai kirjoittamaan ellei elä ympäristössä joka mahdollistaa sen. -
huhhuh: Pohjois-korea on aika hyvä esimerkki, missä kaikki saa hyvinkin pitkälti samanverran. Paitsi pieni eliitti, mutta niinhän se aina kommunismissa menee.
Ei kannattaisi kauheasti lähteä trollaamaan jos ei mitään tiedä.Pohjois-Koreassa on käytössä systeemi, "songbun", eräänlainen kastisysteemi. Ihmiset luokitellaan syntymäkastin perusteella "uskollisiin" "horjuviin" ja kansanvihollisiin, sen mukaan millä puolella isovanhemmat, tai nyt jo kauemmat sukulaiset, aikanaan vallankumouksen aikana olivat. Ja niitä kasteja on kolmen "pääkastin" lisäksi vaikka millä mitalla, voit olla vaikka "kevytkansanvihollinen". Kastin perusteella määräytyy melkein kaikki, siitä alkaen missä saa asua, mitä voi opiskella jos voi ollenkaan, kenen kanssa voi mennä naimisiin jne. Korkeakastisille sanotaan "noh noh", jos on vaikkapa eteläkorealaista viihdettä, huonokastinen joutuu vankileirille. Toisaalta nykyisin kun palkkoja ei enää valtion puolesta makseta, rahalla voi ostaa itselleen kasti-etuisuuksia, tai ihan suoraan paremman kastin puolison, jotta omilla lapsilla ainakin sitten menee paremmin.Ja songbun-systeemi koskee ihan kaikkia.Mutta tyypillistä oikeistoa, ensin keksitään olkiukkoja esittämään omia aatevihollisia, ja sitten vihataan niitä. On paha sanoa, miten oikea kommunismi onnistuisi kun ei sellaista missään ole -ei Pohjois-koreassa varsinkaan, siellä on "Juche-aate". Sosialismista ideana on kuitenkin ollut paljon hyötyä historiallisesti, myös Suomessa,, kun työläisille on saatu etuuksia tyyliin työaikalakeja, lapsityön kielto ja muuta kivaa, kun omistava luokka alkoi pelätä, että työväki ottaa kehotuksen vallankumouksesta tosissaan jos olot ovat liian dickensmäiset. Ei niitä siksi saatu, että Nalle-isä rakastaa lapsiaan.Ärsyttää, miten lapsista voidaan puhua huonoina tai hyvinä -oma lapseni on ainakin päivästä riippuen joko-tai tai useammin sekä että. En tietenkään voi pitää lastani huonona, vain hirviövanhempi voisi, muttei sen tarvitse tarkoittaa sokeutta sille, jos käytös on huonoa. "Putkaan useinkin joutuvat" on kyllä vähemmistö, johon en soisi hänen liittyvän. -
Sökö lohikäärme: Öh, miten ESG liittyy millään tavalla tähän..?
ESG liittyy kaikkeen. -
Tylsimys: Ihmisen ei kannata perustaa omaa olemassaoloaan muiden hyväksynnän varaan. Muuten on yleisempää että vähemmistöön kuuluva lapsi kritisoi vanhempiaan kuin päinvastoin. Niin mutsi vastaa kuin sille huudetaan.
Ihminen on syntymästään sosiaalinen otus. Ihmisen lisäksi maapallolla asuu tuhansia muitakin sosiaalisia läinlajeja ja kaikille näille yhteistä on jonkinlaisen hyväksynnän hakeminen lajitovereista. Kommentillasi yrität siis sanoa että ihmisen ei pitäisi olla ihminen ja käyttäytyä ihmismäisesti, vaan olla jokin täysin epäinhimillinen ja itsetiedoton kasa soluja. -
huhhuh: Ehkä parempi kun te kommunistit ette sohisi politiikassa. Ei nähtävästi mitään käsitystä mistään miten mikäkin toimii.
Jos sinulla olisi asiasta pienintäkään käsitystä, olisit tuonut keskusteluun jotain siihen liittyvää, kuten esimerkiksi Jääkylmä neuvonantaja antoi hyvinkin rakentavan vastauksen kysymykseen.Ei kannata puhua muiden ymmärryksestä mitään ennen kuin kykenet näyttämään omasi. -
Hajuton soturi: Virsusta olisin halunnut tykätä.
Tuohityöt on kunnon vanhaa käsityötä. Tuohikontti olisi kyllä hieno ja vähän erilaisempi eväsreppu 😊 -
huhhuh: mahdoton utopia. Tulot jakautuisivat oikeudenmukaisesti.. Eli? Nyt rikkailta viedään Suomessa liikaa ja siksi he lähtevät. Mikä olisi siis oikeudenmukaista? kaikilla samanverran? no mikä motivoisi sitten perustamaan yrityksen ja ottamaan kaikki riskit, jos siivooja saa vain siivoomalla saman. [...]
Vai rikkailta viedään. No ainakin tämä maan nykyinen hallitus vie nimeomaan köyhiltä kohta kai ne kuuluisat tuhkatkin pesästä. -
-
Kuvankaunis susi: Sillä oli vitiligo ja loppu oli sitten meikkiä / kuvien retusointia. Ja saattopa siellä olla ihonsiirtojakin joukossa.
Ja sitten ne kaikki plastiikkakirurgiset toimenpiteet joilla muutti piirteet enemmän valkoihoisen piirteiksi, tosin veti ihan överiksi nenän kanssa esim. -
kivi: Ei kannattaisi kauheasti lähteä trollaamaan jos ei mitään tiedä. Pohjois-Koreassa on käytössä systeemi, "songbun", eräänlainen kastisysteemi. Ihmiset luokitellaan syntymäkastin perusteella "uskollisiin" "horjuviin" ja kansanvihollisiin, sen mukaan millä puolella isovanhemmat, tai nyt jo kauemmat sukulaiset, [...]
Taitaa vaan olla tuohon korkeaan kastiin kuuluvaa porukkaa todella todella äärimmäisen pieni osa pohjoiskorealaisista. Ja ne alemmat kastit onkin sitten paskaa tai paskempaa. -
Nidottu raataja: 2-vuotias. Onko tuo joku satujen keksimisryhmä? Älykkäinkään tuon ikäinen ei vielä kykene tuon tason analysiin.
Nou shit -
Minua taas ärsyttää tuo ainainen naljailu, miten alle 16-vuotiaat lapset eivät muka osaa mitään nokkelaa. Joo, toki pienten lapsien nokkeluudet on enimmäkseen vahinkoja ja asiayhteyksistään irrallisia juttuja yhdisteltynä niin, että aikuinen huomaa sen "terävän huomion" siinä tarinassa. Se ei silti tee niistä keksittyjä juttuja ja aika pienet osaa oikeasti olla nokkelia, jos heidän kanssaan jutellaan ihan maailman menosta. Kaiken lisäksi lastenohjelmissa on usein teemoina maailman/tyyppien pelastaminen (Ryhmä Hau, Oktonautit jne), kierrätys, ystävyys jne, mistä lapset poimii sanoja ja sanontoja.
-
Jännä miten monet hyppäävät tulojen oikeuden mukaisesta jakautumisesta suoraan siihen, että kaikki saavat saman ja siinä ohessa haukkuvat muita kommunisteiksi 🤔 Sanoisin, että siinä välillä on aika paljon vaihtoehtoja, että kaikki saisivat saman tai että varallisuus kertyy pikkuhiljaa pienelle osalle. Kumpikaan ääripäistä ei mielestäni ole oikeudenmukainen.
Kommentti