Sekalaisia, osa 677
Tiesitkö tämän vihreistä muovipusseista?
![Sekalaisia, osa 677](https://static.feissarimokat.com/files/2025/01/sekalaisia-osa-677-ndt.jpg)
Seuraava
Kärsitkö tahallasi köyhyydestä ja rusketuksesta? Edellinen
Mikä oli nykyään kielletyn, 20 vuotta sitten käytössä olleen lääkkeen nimi?
Kärsitkö tahallasi köyhyydestä ja rusketuksesta? Edellinen
Mikä oli nykyään kielletyn, 20 vuotta sitten käytössä olleen lääkkeen nimi?
35 kommenttia
-
En inhoa mitään muuta yhtä paljon, kuin ihmisiä, jotka esittävät "näin TikTokissa" lähteenänsä.
-
Uu kannabis, uu. Paha, paha asia. Nyt valoja tauluun kasvien suhteen. Unikonsiemeniäkin käytetään vaikka missä, voi olla vaikka hampurilaisen päällä. Ei niitä kylvämällä kuitenkaan voi sitä päihdeunikkoa kasvattaa. Eikä hampunsiemenöljystä saa päihdyttävää vaikutusta vaikka kuinka koittaisi polttaa sitä.
-
-
Koska kaikki mitä näkee ja kuulee somessa kannattaa uskoa totuutena ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä ja tiedon tarkastusta.
-
Iida, TikTokissa, niin kun muillakin somealustoilla, ei mikään ole totta. Siitä pitää lähteä. TikTokkiin tehdään videoita vain ja ainoastaa, että niihin saa tykkäyksi, mitä hullumpi juttu, niin siitä ihmiset tykkää. Some=mielikuvitus maa
-
Epäjalo apulanta: Uu kannabis, uu. Paha, paha asia. Nyt valoja tauluun kasvien suhteen. Unikonsiemeniäkin käytetään vaikka missä, voi olla vaikka hampurilaisen päällä. Ei niitä kylvämällä kuitenkaan voi sitä päihdeunikkoa kasvattaa. Eikä hampunsiemenöljystä saa päihdyttävää vaikutusta vaikka kuinka koittaisi polttaa sitä.
Eikä kukaan ole niin väittänytkään. -
Räyhäkkä seppä: Eikä kukaan ole niin väittänytkään.
Mutta ihmisten uskomus on yleisesti se, että se itse poltettava kannabis saadaan sen kasvin lehdistä, vaikka jo sana "Kukka" kertoo mistä sitä saadaan, eli tietoisuus on niin vähäistä. Sinänsä outoa, että yleisesti ne kaikista eniten jotain vastustavat ovat niitä ketkä myös tietävät vähiten asiasta. Sama kuin joku adressi kaupan kassalla jonkun koulun purkua vastaan ja nimiä laitetaan ilman, että otetaan selvää missä kunnossa se rakennus on. -
KissaKuustinen: Mutta ihmisten uskomus on yleisesti se, että se itse poltettava kannabis saadaan sen kasvin lehdistä, vaikka jo sana "Kukka" kertoo mistä sitä saadaan, eli tietoisuus on niin vähäistä. Sinänsä outoa, että yleisesti ne kaikista eniten jotain vastustavat ovat niitä ketkä myös tietävät vähiten asiasta. Sama kuin joku [...]
Enpä tiedä kuinka olennaista juuri sen valmistusprosessin tunteminen on vastustamisen kannalta. Olennaisempia ovat vaikutukset. -
-
Sam: Iida, TikTokissa, niin kun muillakin somealustoilla, ei mikään ole totta. Siitä pitää lähteä. TikTokkiin tehdään videoita vain ja ainoastaa, että niihin saa tykkäyksi, mitä hullumpi juttu, niin siitä ihmiset tykkää. Some=mielikuvitus maa
Väitteesi ei ole totta. Vai onko? Paradoksi. -
KissaKuustinen: Mutta ihmisten uskomus on yleisesti se, että se itse poltettava kannabis saadaan sen kasvin lehdistä, vaikka jo sana "Kukka" kertoo mistä sitä saadaan, eli tietoisuus on niin vähäistä.
Sitä lehteä on käytetty symbolina niin kauan, että kukinnon kuva ei monille aukenisi. He eivät myöskään käytä sanaa "kukka" arkikielessään tässä yhteydessä.Outoa, että olen Sirpan kanssa eri mieltä, vaikka itsekin olen entinen järjestyksenvalvoja. Koulutus oli toki ennen EU:ta, varmaan siksi meille ei puhuttu maahantuontilainsäädännöistä lainkaan. -
Ei edes naurata se tosiasia, että niin moni uskoo silmää räpäyttämättä Tiktokin 'faktoja' totena.
-
Eikö näitä ihmisiä oikeasti mietitytä, että ne mikromuovit, joiksi ne muovipussit siellä jauhautuu, kiertää jossain vaiheessa takaisin omaan kehoon? Kenen he odottavat tulevan huomauttamaan väärästä lajittelusta? Missä on oma ajattelu ja itseohjautuvuus? Miksi ei miettiä asioita? Miksi Google on niin vaikea väline?
-
Tipahdin tuolle kaikkitietävälle koulutetulle järjestyksenvalvojalle. Ja samat säännöt kuin muualla EU:ssa? Ensinnäkin kannabis on Kanariansaarilla kuten myös Espanjassa dekriminalisoitu ja siellä on nk. sosiaalisia klubeja mihin liittymällä tätä voi turvallisesti ja luvallisesti harrastaa. Toiseksi Saksassa, Luxemburgissa ja Maltalla kannabis on jo laillista. Hollannissa, Portugalissa, Belgiassa, Kroatiassa, Virossa, Italiassa, Sloveniassa, Itävallassa ja Tšekissä on kannabis myös dekriminalisoitu.
-
Raaka apina: Tipahdin tuolle kaikkitietävälle koulutetulle järjestyksenvalvojalle. Ja samat säännöt kuin muualla EU:ssa? Ensinnäkin kannabis on Kanariansaarilla kuten myös Espanjassa dekriminalisoitu ja siellä on nk. sosiaalisia klubeja mihin liittymällä tätä voi turvallisesti ja luvallisesti harrastaa. Toiseksi Saksassa, [...]
Ainakin Virossa kyse on cbd tuotteiden myynnin aloittamisesta. Kallista vaikka toki välillä voi tulla yllätyksiä.Itäkeskuksesta lähti juuri alan liike mikä sinänsä on harmi muuta varmasti hinnoilla vaikusta. -
-
Pyykkivuoreen hautautunut soturi: Ei edes naurata se tosiasia, että niin moni uskoo silmää räpäyttämättä Tiktokin 'faktoja' totena.
Ei naurata ei. Ahdistaa vietävästi. Valitettavasti lähipiirissäkin on useampikin tiktok-uskovainen. Normaalisti osaavat kyseenalaistaa kyllä tietoa ihan hyvin, mutta jostain syystä tiktokissa kaikki täytyy olla heidän mielestään totta. Ehkä se johtuu siitä, että siinä ollaan enemmän "ihmistä lähellä", kun kaikki "faktat" kerrotaan tavallisen, mahdollisesti vielä itse omaan "faktaansa" uskovan ihmisen taholta ja vielä taitavat videon tekijät ja puhujat saavat sen asian näyttämään todemmalta kuin onkaan. Löytyyhän näitä youtubestakin tietenkin, mutta siellä ne pitäisi osata etsiä erikseen, tiktokissa niitä isketään silmille ihan kelle tahansa. -
KissaKuustinen: Mutta ihmisten uskomus on yleisesti se, että se itse poltettava kannabis saadaan sen kasvin lehdistä, vaikka jo sana "Kukka" kertoo mistä sitä saadaan, eli tietoisuus on niin vähäistä. Sinänsä outoa, että yleisesti ne kaikista eniten jotain vastustavat ovat niitä ketkä myös tietävät vähiten asiasta. Sama kuin joku [...]
Eikö se ensimmäinen kannabispiikki olekaan se porttihuume manalaan? -
Epäjalo apulanta: Uu kannabis, uu. Paha, paha asia. Nyt valoja tauluun kasvien suhteen. Unikonsiemeniäkin käytetään vaikka missä, voi olla vaikka hampurilaisen päällä. Ei niitä kylvämällä kuitenkaan voi sitä päihdeunikkoa kasvattaa. Eikä hampunsiemenöljystä saa päihdyttävää vaikutusta vaikka kuinka koittaisi polttaa sitä.
Näitä ei kuitenkaan huumekoira erota toisistaan. Tiedän tapauksen, kun joku Body shopin hamppukäsirasva oli ollut matkalaukussa ja koira oli merkannut laukun. Omistaja ei ollut avannut yhteyttä ja oli ollut aika jännä paikka tullissa, kun koko omaisuus oli käännetty ympäri. -
Mietteliäs monni: Eikö näitä ihmisiä oikeasti mietitytä, että ne mikromuovit, joiksi ne muovipussit siellä jauhautuu, kiertää jossain vaiheessa takaisin omaan kehoon? Kenen he odottavat tulevan huomauttamaan väärästä lajittelusta? Missä on oma ajattelu ja itseohjautuvuus? Miksi ei miettiä asioita? Miksi Google on niin vaikea väline?
Missä ne muovipussit jauhautuu? Biohajoava tietysti kuuluu kompostiin. Oikea muovipussi menee joko muovinkierrätykseen tai roskapussina sekajätteeseen ja sitä kautta polttoon. -
Marialla ihan "vahingossa" käynyt noin. Eikä yhtään tajunnut kun vasta jälkeenpäin...
-
Kirpeä Ahven: Missä ne muovipussit jauhautuu? Biohajoava tietysti kuuluu kompostiin. Oikea muovipussi menee joko muovinkierrätykseen tai roskapussina sekajätteeseen ja sitä kautta polttoon.
Oulussa."Biojätteen kerääminen tavalliseen muovipussiin on mahdollista biojätteen käsittelylaitoksen esikäsittelylaitteiston ansiosta. Ruskon jätekeskuksessa biojäte murskataan ja lietetään ennen Gasumin biotehtaan mädätysreaktoreihin johtamista, ja murskauksen yhteydessä ohuet muovipussit poistetaan mekaanisesti."Kirpeä Ahven: Missä ne muovipussit jauhautuu? Biohajoava tietysti kuuluu kompostiin. Oikea muovipussi menee joko muovinkierrätykseen tai roskapussina sekajätteeseen ja sitä kautta polttoon.
Oulussa."Biojätteen kerääminen tavalliseen muovipussiin on mahdollista biojätteen käsittelylaitoksen esikäsittelylaitteiston ansiosta. Ruskon jätekeskuksessa biojäte murskataan ja lietetään ennen Gasumin biotehtaan mädätysreaktoreihin johtamista, ja murskauksen yhteydessä ohuet muovipussit poistetaan mekaanisesti."https://kiertokaari.fi/biojatteen-laittaa-tavalliseen-leipapussiin/ -
Epäjalo apulanta: Uu kannabis, uu. Paha, paha asia. Nyt valoja tauluun kasvien suhteen. Unikonsiemeniäkin käytetään vaikka missä, voi olla vaikka hampurilaisen päällä. Ei niitä kylvämällä kuitenkaan voi sitä päihdeunikkoa kasvattaa. Eikä hampunsiemenöljystä saa päihdyttävää vaikutusta vaikka kuinka koittaisi polttaa sitä.
Unikonsiemenistä jää kuitenkin kiinni huumetestissä. Ei se testi osaa erotella mistä aine on peräisin. -
-
Vittu miten kujalla ihmiset voi olla huumausaineista, eu:sta tai ylipäätään mistään.
-
Varmasti hauskaa jäädä lentokentällä jumiin tulliin kun tavarat tongitaan läpi huumekoiran merkkauksen takia. Parempi ostaa ne kannabiksensiemenöljyt Suomesta, niin on mukavampi matkustaa.
-
Niin Maria varmaan joo, perinteinen höpöjuttu. Kyllä ne sähkärit soittaa ovikelloo, vaikka ois kuinka lupa tulla avaimella. Mariako on ootellu siellä dildo kädessä, että käyttäkää nyt sit avainta...
-
Tuo hamppuvoiteet-keskustelu oli PITKÄ 😄 miettikää ny miten isäntä-raukan puntti tutisee kun emäntä on ostellu jotain huumevoiteita 😅
-
Maria, Maria, haluaisin uskoa tämän hassunhauskan tarinan, mutta en pysty. Olin itsekin nuorena ja innokkaana Facebook-päivittäjänä "hieman" huomionhakuinen ja käytin myös usein värikynää tarinoidessani päivän tapahtumista.
-
Suosittu orja: Maria, Maria, haluaisin uskoa tämän hassunhauskan tarinan, mutta en pysty. Olin itsekin nuorena ja innokkaana Facebook-päivittäjänä "hieman" huomionhakuinen ja käytin myös usein värikynää tarinoidessani päivän tapahtumista.
Minustakin tuntuu että tuo koko tapahtuma on tapahtunut Marian mielikuvituksessa sen jälkeen kun sähkömiehet saivat hommat valmiiksi ja lähtivät. Tuskinpa edes muistavat mitä se asiakas siellä touhusi tai heiltä kyseli kesken hommien. -
Epäjalo apulanta: Uu kannabis, uu. Paha, paha asia. Nyt valoja tauluun kasvien suhteen. Unikonsiemeniäkin käytetään vaikka missä, voi olla vaikka hampurilaisen päällä. Ei niitä kylvämällä kuitenkaan voi sitä päihdeunikkoa kasvattaa. Eikä hampunsiemenöljystä saa päihdyttävää vaikutusta vaikka kuinka koittaisi polttaa sitä.
Eikä oopiumunikon kylväminen ja kasvattaminen edes ole laitonta. Sen käyttö huumeeksi tietenkin on, mutta kasvatus koristeena on täysin sallittua. Se on varsin perinteinen koristekasvi. -
KissaKuustinen: Mutta ihmisten uskomus on yleisesti se, että se itse poltettava kannabis saadaan sen kasvin lehdistä, vaikka jo sana "Kukka" kertoo mistä sitä saadaan, eli tietoisuus on niin vähäistä. Sinänsä outoa, että yleisesti ne kaikista eniten jotain vastustavat ovat niitä ketkä myös tietävät vähiten asiasta. Sama kuin joku [...]
Niin, niistä lehdistäkin saa kyllä ja saa myös vahvastikin päihdyttävää.... -
-
Jäykkä henkilö: Enpä tiedä kuinka olennaista juuri sen valmistusprosessin tunteminen on vastustamisen kannalta. Olennaisempia ovat vaikutukset.
No kerros, että miten tuo hampunsiemenöljy vaikuttaa, että sitä sisältävää voidetta ei saa Suomeen tuoda? -
Siivottu keiju: No kerros, että miten tuo hampunsiemenöljy vaikuttaa, että sitä sisältävää voidetta ei saa Suomeen tuoda?
Kommentti johon vastasin, puhui poltettavasta kannabiksesta. -
Avaimeton paprika: Oulussa. "Biojätteen kerääminen tavalliseen muovipussiin on mahdollista biojätteen käsittelylaitoksen esikäsittelylaitteiston ansiosta. Ruskon jätekeskuksessa biojäte murskataan ja lietetään ennen Gasumin biotehtaan mädätysreaktoreihin johtamista, ja murskauksen yhteydessä ohuet muovipussit poistetaan [...]
Niin, eli ei jauhaudu, koska tavallinen muovipussi "poistetaan mekaanisesti". Itse ainakin ymmärrän, että se revitään sieltä pois, ennen kuin se on hipihienoina palasina.
Kommentoi
![Avatar](http://static.feissarimokat.com/responsive-fresh/img/comment-icon.png)
Kommentti