Sekalaisia, osa 679
Mitä mieltä, voisiko tämä olla huijaus?
Seuraava
Huom! Silminnäkijöitä kaivataan. Edellinen
Facebookissa kuohuu – Jarmo on kaapannut jo useita ryhmiä.
Huom! Silminnäkijöitä kaivataan. Edellinen
Facebookissa kuohuu – Jarmo on kaapannut jo useita ryhmiä.
18 kommenttia
-
Nimetön jäsen 1: No yhteen aikaan Kela olisi todennäköisesti tulkinnut asumiskuvion juuri näin. Nykyään en tiedä. Nimetön jäsen 2: (tähän vastaus ihan tosissaan) Aikoinaan ulkomailla oleskelusta piti oikeasti ilmoittaa etukäteen, ja maksimioleilu oli viikon. Nyttemmin työttömän alentavaa kyykytystä on onneksi joiltain osin purettu, ja työttömyysturvan saajaakaan ei enää kohdella ihan ehdonalaisvankina.
-
-
Tuollainen asenne, että vain köyhät asuvat yhteisasunnoissa, käyttävät julkista liikennettä, ostavat kirpputorilta jne., joutaisi nykyisen ilmastokriisin aikana romukoppaan. Asuminen aiheuttaa Suomessa suhteellisesti ison osan yksilön päästöistä, joten on pelkästään hyvä juttu, jos kaikki eivät tarvitse omaa kartanoa! Sitä paitsi sinkulle tai leskelle yhteisasuminen voi tuoda iloa elämään, jos kuitenkin kaipaa sosiaalista kanssakäymistä. Kommuunissa asuessa kaikilla voi olla oma vuokrasopimus, jolloin henkilöitä ei katsota avopuolisoiksi.
-
Joskus olen unissani onnistunut vastaamaan puheluun, mutta puhelulokin mukaan on päättynyt aika lyhyeen. Ilmeisesti kävi nopeasti tylsäksi astmaatikon vinkuvan nenähengityksen kuuntelu. :D
-
OikeusOy? Osakeyhtiö? Ulkoistettu oikeudenkäynnitkin? Eikä kellot soita? Hyvä vinkki tuo "Syytön" mutta eipä noihin kannata vastailla tai tulee lisää huijauksia.
-
Uneton meduusa: Nimetön jäsen 1: No yhteen aikaan Kela olisi todennäköisesti tulkinnut asumiskuvion juuri näin. Nykyään en tiedä. Nimetön jäsen 2: (tähän vastaus ihan tosissaan) Aikoinaan ulkomailla oleskelusta piti oikeasti ilmoittaa etukäteen, ja maksimioleilu oli viikon. Nyttemmin työttömän alentavaa kyykytystä on onneksi joiltain [...]
Toimeentulotukihakemuksessa on yhä kohta, jossa kysytään, että oleileeko ulkomailla haettujen tukikuukausien aikana. -
-
Penaalin terävin pohatta: Toimeentulotukihakemuksessa on yhä kohta, jossa kysytään, että oleileeko ulkomailla haettujen tukikuukausien aikana.
Mitä hittoa, onko? Just pari viikkoa sitte täytin ttt hakemuksen enkä ees tajunnu/huomannu. Ei sillä väliä, en oo ulkomaille lähössä ku ei ne tuet riitä ees itteään leivällä ruokkimaa t. köyhä opiskelija 😂 -
Pelkäämätön marja: Tuollainen asenne, että vain köyhät asuvat yhteisasunnoissa, käyttävät julkista liikennettä, ostavat kirpputorilta jne., joutaisi nykyisen ilmastokriisin aikana romukoppaan. Asuminen aiheuttaa Suomessa suhteellisesti ison osan yksilön päästöistä, joten on pelkästään hyvä juttu, jos kaikki [...]
Köyhä -
Niin varmaan Eini, niin varmaan. En usko että Kanadan kansalaisuutta voi vaan yhtä nappia painamalla hakea, ja en usko ainakaan sitä että ne sieltä olisi heti samantien soittelemassa sulle...
-
Penaalin terävin pohatta: Toimeentulotukihakemuksessa on yhä kohta, jossa kysytään, että oleileeko ulkomailla haettujen tukikuukausien aikana.
No ei sillä mitään lyhyitä lomamatkoja tarkoiteta kuitenkaan. -
Kimppa-asuminen on mukavaa, jos löytää hyvät kämppikset. Meitä asui 4 ihan aikuista ihmistä samassa kämpässä, ja kaikki oltiin ihan hyvissä töissä käyviä. Säästyi hyvin rahaa. Kaikki sai omat autot pihaan ja oli terassi jossa grillailla. Helsingissä 400€/kk/nuppi. Yksin olisi saanut laittaa puolet tuoloistaan asumiseen.
-
-
kapulehmä: No ei sillä mitään lyhyitä lomamatkoja tarkoiteta kuitenkaan.
Minä ainakin määräaikaisen lomautuksen saatuani varasin välittömästi matkan Kaakkois-Aasiaan. Ajattelin että samalla rahalla pärjään siellä paremmin kuin Suomessa ja sääkin on hieman mukavampi. -
Murjottava banaani: Köyhä
Hups, lähti edellinen viesti ajoissa... Jotenkin minua aina huvittaa, että joku ajattelee nyt oikein nokkelasti sivaltavansa toista osapuolta jollain tällaisella kommentilla. Näen mielessäni kuinka henkilö nauraa räkäisesti omalle nerokkuudelleen kun toinen osapuoli on vaan "niin, mitä sitten?" tai "ok, ihan miten haluat". -
Työtön voi olla, mutta ei niitä tukia tarvitse hakea, silloin voi tehdä ihan mitä lystää. Tiesikö postaaja siis, että se työtön YH eli tuilla?
-
Saakohan tuota sovelluskaupasta tuota Einin softaa, joka tunnistaa puhelimen putoamisen ja hakee puhelimen omistajalle Kanadan kansalaisuutta?
-
kapulehmä: Niin varmaan Eini, niin varmaan. En usko että Kanadan kansalaisuutta voi vaan yhtä nappia painamalla hakea, ja en usko ainakaan sitä että ne sieltä olisi heti samantien soittelemassa sulle...
Ei voikaan. Tutkin joskus krapulamorkkiksissa, että miten saisi nimenomaan Kanadan kansalaisuuden. Lähinnä koska se tuntui olevan vähän niinkuin toinen Suomi riittävän kaukana Suomesta. Silloin ei ollut mitään mahdollisuutta laittaa edes hakemusta jos ei ollut vakituista osoitetta sekä työpaikkaa Kanadassa.
Kommentti