Kuvakooste, osa 487

49 kommenttia
-
-
Ollaan kaikki yhtä sikoja miehet ja naiset. Molemmat arvostelee kinkkua ihan samalla mitalla.
-
On kaksi ihen eri asiaa olla vähän pyöreä vaatteet päällä kuin esitellä niitä muhkuja alusvaatteisillaan jopa tv- mainoksissa. Se on ihan sama, kun on normaalia että joskus saa jonkun vamman, mutta jos laitat someen kuvan haavasta tai muusta on se tahditonta ja typerää. Vastaa samaa kun laittaisit "dickpicin" jollekin kuka sitä ei tahdo. Ei saa näyttää ihmisille asioita joita se ei halua nähdä. En minäkään kerro kotona kaikesta ikävästä mitä työssäni joudun näkemään. Se vastaisi lapsen ajatusmaailmaa joka näkee painajaisia ja änkee vanhempien sänkyyn tyyliin "Minulla on huono yö, joten teillä pitää olla myös". Jos näet jonkun ikävän uutisen älä jaa sitä somessa. Se on vain pahan olon jakamista joka ei jakamalla vähene. Tämä teksti on kirjoitettu tyylillä "Asiasta toiseen " eikä se siis koske koko pituudeltaan tuota alussa mainittua isompien ihmisten esilletuomista.
-
-
Jaksan kyllä aina vaan miettiä poistuuko jotkut ihmiset koskaan kotoaan, kun heille on jäänyt jotenkin mielikuva, että kaikilla vaan olisi aivan epärealistiset odotukset kumppanin etsinnässä tai etsisivät aina jotain täysin virheetöntä kumppania. Minä ainakin näen ihan kaikkialla kaiken kokoisia, näköisiä ja tyylisiä ihmisiä, jotka ovat jotenkin onnistuneet kuitenkin pariutumaan keskenään. Jotenkin se minusta kielii kyllä siitä, että ihan sukupuolesta riipppumatta valtaosa käyttää ihan muita kuin ulkonäköseikkoja parinvalintansa perustana. Joillekin tietenkin ulkonäkö taas merkitsee liiankin paljon, mutta sekään ei kyllä ole sukupuolisidonnainen ongelma.
-
Minä ainakin heteronaisena olen lähtökohtaisesti enemmän kiinnostunut tuosta mahakkaasta miehestä, koska tuo lihaksikas joutuu asumaan salilla tai jossain muussa urheiluharrastuksessa ylläpitääkseen tuollaista vartaloa. Sellaiset ihmiset, jotka käyttävät ainutkertaisesta elämästään suurimman osan oman ulkonäkönsä tuunaamiseen, eivät yleensä ole minun elämänkokemukseni mukaan erityisen mielenkiintoisia persoonia. Toki poikkeuksiakin on. Mutta jos pitäisi päättää pelkän kuvan perusteella, kumpaan haluaisin tutustua, niin valitsisin mahakkaan.
-
Toivottavasti Aleksi pääsee eroon tuosta närkästyksestään. Ainakin mun miehet ovat olleet noiden kahden kuvan väliltä, yleensä tuolla tuolla päässä, joka näyttää enemmän nauttivan elämästä kuin ulkonäöllisistä asioista. Eikä se haittaa, kun itsekin näytän samalta ja hyvin näyttää kelvanneen.
-
Aina ihmettelen näitä Lauran kaltaisia kommentoijia, joiden mukaan "yhteiskunnassa" on ja ilmaistaan jotain asenteita, ja passiivissa jeesustellaan. Ja ollaan hyvinkin varmoja siitä, missä suhteessa näitä asenteita passiivimuodossa kohdistetaan mihinkin ryhmiin ja millä tavoilla. Ja kaikki tämä tapahtuu vain ylimalkaisesti siellä yhteiskunnassa ilman mitään sen yksilöidympää ajattelijaa, jolla nämä asenteet ihan konkreettisesti olisi ja joka niitä myös ilmaisisi. Samaan aikaan on siis varsin yksityiskohtaista ja varmalta vaikuttavaa tietoa siitä, millaisia ne "yhteiskunnan" asenteet ovat, mutta niiden konkreettinen ilmenemistapa jää lähes täysin hämärän peittoon. Silloin jää täysin kuulijan luottamuksen varaan, että väitteen esittäjällä todella on näin tarkkaa ja varmaa tietoa "vallitsevista" asenteista.
-
Vapaa katkarapu: Aina ihmettelen näitä Lauran kaltaisia kommentoijia, joiden mukaan "yhteiskunnassa" on ja ilmaistaan jotain asenteita, ja passiivissa jeesustellaan. Ja ollaan hyvinkin varmoja siitä, missä suhteessa näitä asenteita passiivimuodossa kohdistetaan mihinkin ryhmiin ja millä tavoilla. Ja kaikki [...]
Et sinä aina noin ihmettele. Vaan silloin tällöin päädyt asiaa ajattelemaan ja nyt tällä kertaa se oli normaalia vahvemmin mielessä kun halusit siitä kirjoittaa.
-
-
Mustanpuhuva minkki: Jaksan kyllä aina vaan miettiä poistuuko jotkut ihmiset koskaan kotoaan, kun heille on jäänyt jotenkin mielikuva, että kaikilla vaan olisi aivan epärealistiset odotukset kumppanin etsinnässä tai etsisivät aina jotain täysin virheetöntä kumppania. Minä ainakin näen ihan kaikkialla kaiken [...]
Puhumattakaan siitä, että todellisessa elämässä ihmiset myös pitävät ihan erilaisia asioita viehättävänä. Mikä on hyvä, jokaiselle löytyy jotakin. Ja jos ei, se todennäköisemmin on luonnekysymys. -
Itseasiassa: Toivottavasti Aleksi pääsee eroon tuosta närkästyksestään. Ainakin mun miehet ovat olleet noiden kahden kuvan väliltä, yleensä tuolla tuolla päässä, joka näyttää enemmän nauttivan elämästä kuin ulkonäöllisistä asioista. Eikä se haittaa, kun itsekin näytän samalta ja hyvin näyttää kelvanneen.
Niinjoo, kun ei oo olemassa mahdollisuutta, että hyvässä kunnossa oleva myöskin nauttisi elämästä ja esimerkiksi liikunnasta ja hyvästä, terveellisestä ruuasta. Yhtä kärsimystä vaan. -
Mustanpuhuva minkki: Jaksan kyllä aina vaan miettiä poistuuko jotkut ihmiset koskaan kotoaan, kun heille on jäänyt jotenkin mielikuva, että kaikilla vaan olisi aivan epärealistiset odotukset kumppanin etsinnässä tai etsisivät aina jotain täysin virheetöntä kumppania. Minä ainakin näen ihan kaikkialla kaiken [...]
Tämä on kyllä hyvin totta monessa asiassa. Netissä pyöriessä alkaa usein kauhistuttaa, mihin maailma on menossa, mutta kun palaa takaisin oikeaan elämään ja arkeen niin sitä voi havainnoida järkevää elämänmenoa ja välittäviä, avarakatseisia ihmisiä ihan niin kuin ennenkin. Vähän siltikin huolestuttaa välillä, ymmärtäväthän kaikki tosirakkautta etsivät, kuinka vähän ulkonäöllä loppujen lopuksi on sen kanssa tekemistä. Varmaan aiemminkin on feissarimokissa juteltu tästä. Puhutaan paljon siitä että ei kannata “tyytyä” epäoptimaaliseen kumppaniin, mikä on erittäin hyvä neuvo kun puhutaan kaltoinkohtelevasta kumppanista, tai vaikka ihan vain siitä että minkäänlaista kemiaa ei yksinkertaisesti ole. Sitä en kuitenkaan suosittele kenellekään, että valitsee jotkut tiukat ulkonäkökriteerit, jotka määrittävät mikä on se oma “tyyppi”, ja lähtee näillä hakuasetuksilla karsimaan potentiaalisia ehdokkaita. Oman kokemuksen mukaan täytyy viettää aikaa henkilön kanssa, että selviää, voisiko sen kanssa ollakin hyvä olla.
-
Vapaa katkarapu: Aina ihmettelen näitä Lauran kaltaisia kommentoijia, joiden mukaan "yhteiskunnassa" on ja ilmaistaan jotain asenteita, ja passiivissa jeesustellaan. Ja ollaan hyvinkin varmoja siitä, missä suhteessa näitä asenteita passiivimuodossa kohdistetaan mihinkin ryhmiin ja millä tavoilla. Ja kaikki [...]
Ehkä yhteiskunta=iltalehden "toimittajat"+ kommenttiosio. Siellä villiinnytään pikkujutuista ja some räjähtää milloin mistäkin asusta jne. Jos viettää aikansa siellä niin varmasti vinoutuu kuva maailmasta ja sen menosta. -
Kissakuustinen: On kaksi ihen eri asiaa olla vähän pyöreä vaatteet päällä kuin esitellä niitä muhkuja alusvaatteisillaan jopa tv- mainoksissa. Se on ihan sama, kun on normaalia että joskus saa jonkun vamman, mutta jos laitat someen kuvan haavasta tai muusta on se tahditonta ja typerää. Vastaa samaa kun [...]
Varmaan tajuat, jos otat järjen käteen, että mainokset ovat aivan eri asia kuin pyytämättä tulevat dickpicit. Ylipäätään jos yhteiskunnassa elää, eikä erakkona, niin saattaa toisinaan nähdä asioita, jotka eivät ole juuri omaan makuun ja ratkaisu tähän ei ole, että julkisuudesta poistetaan kaikki, mikä ei juuri sinua miellytä. Luuletko, että ihmiset vaan menevät mainoksiin esitelläkseen kroppaansa koko kansalle? Mainoksissa esiintyminen on työtä, josta maksetaan, totta kai moni ihminen siihen lähtee, jos pääsee. Dickpicit puolestaan ovat seksuaalista ahdistelua. -
Onko toksinen kehopositiivisuus jo iskenyt miehiinkin? Tuossa toisessa kuvassa ei ole mitään ihailtavaa saati normaalia.
-
Mun kroppa on lähempänä tuota oikeanpuoleista, kylläkin vastakkaisen sukupuolen piirteillä. Koskaan se ei oo ollut este saada ihailua tai huomioo. 😊Sen sijaan mun luonteessa on jotain tosi pahasti vialla, koska kelpaan leikkikaveriks, mutta sitten kun pitäisi alkaa vakavampaan, joka ikinen mies on perääntynyt. 😆 Vielä kun keksis, mikä se niin ärsyttävä piirre on. 🤔
-
Vastauksista päätellen kaksoisstandardin paljastaminen osui taas nappiin. Oikeita ihmisiä me kaikki ollaan. Kertoo vain kateudesta väittää toista (miestä tai naista) "epärealistiseksi" kun on keskivertoa paremman näköinen.
-
Lypsylämmin pöllö: Minä ainakin heteronaisena olen lähtökohtaisesti enemmän kiinnostunut tuosta mahakkaasta miehestä, koska tuo lihaksikas joutuu asumaan salilla tai jossain muussa urheiluharrastuksessa ylläpitääkseen tuollaista vartaloa. Sellaiset ihmiset, jotka käyttävät ainutkertaisesta elämästään suurimman [...]
Kyllähän siihen mahan tuunaamiseen ruuallakin menee paljon aikaa ja energiaa. Ei tuollainen pömppö tyhjästä ilmesty. Enkä sano tätä huonolla. Parempi vain jos mielenkiinnon kohteet kohtaa. Itsekin mieluummin katsoisin leffaa ja söisin emännän kanssa jotain mikä ei maistu liian terveelliselle, kuin menisin salille. -
-
syömätön susi: Viimeinen moka on nätti kuin sika pienenä
Miksköhän tää sanonta on muuttunut tämmöseks? Alunperin se oli "siisti ku sika pienenä", mikä on silleen hauskempi, kun siinä on tuo allitteraatio eli alkusointu. -
Pitkänhuiskea nuija: Niinjoo, kun ei oo olemassa mahdollisuutta, että hyvässä kunnossa oleva myöskin nauttisi elämästä ja esimerkiksi liikunnasta ja hyvästä, terveellisestä ruuasta. Yhtä kärsimystä vaan.
Tai että ylipainoinen voisi hänkin nauttia liikunnasta vaikka se ei dadbodystä teekään pyykkilautaa, mutta pitää muuten peruskuntoa yllä. -
Kahen kilon kalori: Isäpalko ja äitipalko
Palkoihmisiä minäkin ajattelin, hyihyi epämiellyttävä mielleyhtymä. -
Jos antaa kaikkien kukkien kukkia ihan omaa elämäänsä ja elää upeana kukkana omanlaistaan elämää, niin kyllä se oman elämän kedon kaunein kukka kyllä löytyy. Ei tarvitse vähätellä tai arvostella toisia, eikä olla kateellinen.
-
Juovikas minkki: Taitaa olla Kärkkäisen sikapäiviltä ostettu tuo suihkupää 😄
Juha Kärkkäisen antisemitististen kommenttien ja niistä saadun tuomionkin perusteella voisi jopa sanoa että natsisikapäivät 🤔😂Kärkkäinen, not even once 🛑 -
Itseäni usein hermostuttaa, kun sotketaan kehopositiivisuus ja parinvalintamarkkinat. Kehopositiivisuushan ei peräänkuuluta, että kullekin pitäisi olla tilattavissa oma adonis, oli sitten itse käynyt salilla tai ei, vaan että saisi olla rauhassa sen näköinen kuin nyt jostain syystä on, ilman, että tulisi ikävää ja asiatonta palautetta. Itselläni on miesmaku, myös ulkonäön suhteen, mutta eipä ole tullut mieleeni lähteä miehille avautumaan että ahah, et ole sen tyylinen kuin toivoisin, olet varmaan tyhmä etkä tiedä, missä vaatekauppa on. Ei se olisi asiallista, eikä se heitä kiinnostaisi. Deittisivustollahan saa toivoa vaikka tuntosarvia, mutta 99% ihmisistä elämässä kohdataan muussa, kuin pariutumismielessä. On eri asia toivoa käytöstapoja, kuin sitä, että kaikkien pitäisi olla minulle silmänruokaa. Ihmiset tekevät omat valintansa, omista syistään, ja maailman kahdeksasta ihmisistä muille kuin ehkä yhdelle se syy en ole minä. Se on ihan ok. On ihan eri asia vaatia, että minun makuni pitäisi sanella kaikkien valinnat. Kyllä molemmat noista miehistä voivat aivan kohtuudella vaatia, että heidän ulkonäkönsä jätetään kaikkien sukupuolten toimesta rauhaan.
-
*kahdeksasta miljardista. Ei kyllä kahdeksastakaan voi vaatia, että heitä kiinnostaisi. "Mene kampaajalle, Kivi ei tykkää, voisit olla ihan kivannäköinen poika!" ei sano tasan kukaan, paitsi dementoitunut isotäti.
-
kivi: Itseäni usein hermostuttaa, kun sotketaan kehopositiivisuus ja parinvalintamarkkinat. Kehopositiivisuushan ei peräänkuuluta, että kullekin pitäisi olla tilattavissa oma adonis, oli sitten itse käynyt salilla tai ei, vaan että saisi olla rauhassa sen näköinen kuin nyt jostain syystä on, ilman, [...]
Kehopositiivisuudesta ei ole kuin haittaa. 1. Haitaksi terveydelle, kun ihmiset lihovat 2. Haitaksi hyvinvointivaltiolle, kun terveydenhuolto kuormittuu. 3. Haitaksi yhteiskunnalle, kun näinkin typerästä asiasta täytyy vääntää kättä. Ei kaikkien tarvitse olla salikunnossa, mutta pyydä kauniisti, lakatkaa olemasta possuja. Terve normaalipainokin on olemassa ja kehopositiivisuus kieltää sen realiteetin. -
Kimpoileva hampurilainen: Kehopositiivisuudesta ei ole kuin haittaa. 1. Haitaksi terveydelle, kun ihmiset lihovat 2. Haitaksi hyvinvointivaltiolle, kun terveydenhuolto kuormittuu. 3. Haitaksi yhteiskunnalle, kun näinkin typerästä asiasta täytyy vääntää kättä. Ei kaikkien tarvitse olla salikunnossa, mutta pyydä kauniisti, lakatkaa olemasta [...]
Alipaino ei myöskään ole terveydelle optimaalista, mutta kummasti silti ne langanlaihat mallit on taas palaamassa "muotiin", jännä ettei se terveys ja verot huoleta silloin kun kohde miellyttää silmää.Kehopositiivisuus ei muuten tähtää siihen että ihmiset lihoaa, vaan siihen että jokaisella keholla on oikeus olla olemassa, lihavilla, hoikilla, vammaisilla, vammattomilla jne, jokaisella on oikeus elää ja näkyä ilman että ihmiset sheimaa. Ei itseinho kenestäkään tee parempaa tai terveempää. -
-
Pitkänhuiskea nuija: Niinjoo, kun ei oo olemassa mahdollisuutta, että hyvässä kunnossa oleva myöskin nauttisi elämästä ja esimerkiksi liikunnasta ja hyvästä, terveellisestä ruuasta. Yhtä kärsimystä vaan.
Toki voi, mutta jos ei itse nauti vähääkään liikunnasta ja tervellisestä ruuasta, voi olla vaikea löytää yhteistä aikaa ja tekemistä puolison kanssa, joka niihin käyttää paljon aikaa. Tuollainen kroppa ei synny ihan sattumalta, joten joko täytyy hyväksyä se että puoliso käyttää paljon omaa aikaansa sen ylläpitoon tai olla itse samanlaisessa toiminnassa mukana. Jos kumpikaan ei kuulosta hyvältä, niin parempi valita kumppani, jolla on helpommin ylläpidettävä kroppa. -
Mustanpuhuva minkki: Jaksan kyllä aina vaan miettiä poistuuko jotkut ihmiset koskaan kotoaan, kun heille on jäänyt jotenkin mielikuva, että kaikilla vaan olisi aivan epärealistiset odotukset kumppanin etsinnässä tai etsisivät aina jotain täysin virheetöntä kumppania. Minä ainakin näen ihan kaikkialla kaiken [...]
En tiedä millaisessa seurassa sinä liikut, mutta itselle on kyllä jäänyt sellainen kuva että vaatimukset sekä alun kiinnostukselle, että parisuhde-elämälle on monella nykypäivänä melko kohtuuttomia. Olen aieminkin omista kokemuksista maininnut, mutta myös tunnen paljon miespuihmisiä, joulle -
No niin, se lähti vahingossa, eikä voi muokata... *Joille pariutuminen on ollut vuosien epätoivoinen prosessi ja myös monia eronneita. En tosiaan tarkoita että huonossa suhteessa pitäisi väkisin roikkua. Yleisesti ottaen vain väitän että modernissa yhteiskunnassa ihmisten kuva siitä mitä elämän pitäisi olla, on vääristynyt epärealistiseksi.
-
Pramea raparperi: Ei itseinho kenestäkään tee parempaa tai terveempää. [...]
Kyllä tekee. Häpeä ja itseinho motivoivat ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan parempaan suuntaan. Tästäkin on turha väitellä, the numbers are in... ylipaino nousee suoraan verrannollisesti kehopositiivisuuden kanssa. Edelleen, vaihtoehdot eivät ole: lihaskimppu, luuviulu ja virtahepo. Kohtuullinen, terveellinen normaalipaino on olemassa ja suositeltavaa. -
Pramea raparperi: Alipaino ei myöskään ole terveydelle optimaalista, mutta kummasti silti ne langanlaihat mallit on taas palaamassa "muotiin", jännä ettei se terveys ja verot huoleta silloin kun kohde miellyttää silmää. Kehopositiivisuus ei muuten tähtää siihen että ihmiset lihoaa, vaan siihen että jokaisella keholla on oikeus olla olemassa, lihavilla, hoikilla, vammaisilla, vammattomilla jne, jokaisella on oikeus elää ja näkyä ilman että ihmiset sheimaa.[...]
Haha, puhuit juuri itsesi pussiin! Kehopositiivisuus todellakin suosii kaikkea epäterveellistä, mukaan lukien ne langanlaihan mallit, jotka sanojesi mukaan ovat taas nousussa, yllätys yllästys, kehopositiivisuuden kanssa! Terveellinen. Normaali. Paino. On. Olemassa. -
Kissakuustinen: On kaksi ihen eri asiaa olla vähän pyöreä vaatteet päällä kuin esitellä niitä muhkuja alusvaatteisillaan jopa tv- mainoksissa. Se on ihan sama, kun on normaalia että joskus saa jonkun vamman, mutta jos laitat someen kuvan haavasta tai muusta on se tahditonta ja typerää. Vastaa samaa kun [...]
No nyt on sekavaa settiä. Mikähän sun pointtisi mahtaa olla? -
Kimpoileva hampurilainen: Kyllä tekee. Häpeä ja itseinho motivoivat ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan parempaan suuntaan. Tästäkin on turha väitellä, the numbers are in... ylipaino nousee suoraan verrannollisesti kehopositiivisuuden kanssa. Edelleen, vaihtoehdot eivät ole: lihaskimppu, luuviulu ja virtahepo. Kohtuullinen, terveellinen normaalipaino on olemassa ja suositeltavaa.
Ei, ei tee. Ei ihmiset muuta elintapoja siksi että joku haukkuu ja kommentoi negatiivisesti. Painonpudotus väärillä syillä johtaa lähes poikkeuksetta siihen että ihminen lihoaa uudestaan. Pikadieetit rikkoo kehon normaalitoiminnan ja jälleen lopputulos on lähes poikkeuksetta lihota takaisin ja jopa yli. Luulet että negatiiviset kommentit ja solvaaminen kannustaa ihmistä lähtemään lenkille tai salille? Joo ei. Päinvastoin, kynnys kasvaa koska ei haluta että joku nauraa ja pilkkaa, se on se päällimmäinen pelko.Heroin chic/pro ana oli ihanne jo aiemmin, nyt se on tulossa takaisin, ei liity mitenkään mihinkään kehopositiivisuuteen, enemmänkin läskifobiaan. Normaalipainoinenkin voi olla sairas. Normaalipainoinen ei automaattisesti tarkoita terveitä elintapoja. Kehorauha kuuluu kuitenkin kaikille, eikä kehojen kuulu olla mikään muoti. Vastenmielistä että ihmiset oikeasti kuvittelee että avoin halveksunta ja pilkka on hyväksyttyä vaan koska jonkun ulkonäkö ei miellytä. -
Niin. Tiktokissa naiset puhuvat siitä, miten hot iskävartalo on. Salimaket sanoo, että valehtelette, katsokaa nyt näitä lihaksia, onhan tämä nyt hotimpaa! Kuka sitä epärealistista ajattelua siis pitää yllä?
-
Lypsylämmin pöllö: Minä ainakin heteronaisena olen lähtökohtaisesti enemmän kiinnostunut tuosta mahakkaasta miehestä, koska tuo lihaksikas joutuu asumaan salilla tai jossain muussa urheiluharrastuksessa ylläpitääkseen tuollaista vartaloa. Sellaiset ihmiset, jotka käyttävät ainutkertaisesta elämästään suurimman [...]
Eihän tuo ole mitenkään ihmeellisen lihaksikas, rasva on vain vähän. Saattaapi viihtyä enemmän lenkkipolulla kuin salilla, tulos toki tehdään keittiössä, eli ei syödä niin hitokseen, vaan ihan normaali määrä.Toi pulskempi saattaa jopa käydä enemmän salilla. -
Kissakuustinen: On kaksi ihen eri asiaa olla vähän pyöreä vaatteet päällä kuin esitellä niitä muhkuja alusvaatteisillaan jopa tv- mainoksissa. Se on ihan sama, kun on normaalia että joskus saa jonkun vamman, mutta jos laitat someen kuvan haavasta tai muusta on se tahditonta ja typerää. Vastaa samaa kun [...]
Häh? -
Kimpoileva hampurilainen: Kehopositiivisuudesta ei ole kuin haittaa. 1. Haitaksi terveydelle, kun ihmiset lihovat 2. Haitaksi hyvinvointivaltiolle, kun terveydenhuolto kuormittuu. 3. Haitaksi yhteiskunnalle, kun näinkin typerästä asiasta täytyy vääntää kättä. Ei kaikkien tarvitse olla salikunnossa, mutta pyydä kauniisti, lakatkaa olemasta [...]
Mikä on salikunto? Minä käyn salilla ja olen normaalipainon yläpäässä, välillä yli. Voin oikein hyvin. Voisin voida huonommin laihempana, jos en liikkuisi yhtään.Vinkkinä siis: paino kilogrammoina ei kerro suoraan mistään. Liikkumattomuus, korkea verensokeri, alhainen lihasmassa, tulehdustila kehossa ovat haitaksi terveydelle. Nämä kuormittavat terveydenhoitoakin, ei rasvan määrä kehossa.Pyydän kauniisti ymmärtämään asian. -
Jos Sallan suhteissa kaikki on ollut perseestä, niin ihan vinkiksi... Näistä kaikista löytyy yksi yhteinen nimittäjä, ja se on sinä. Kannattaisi varmaan vilkaista peiliin.
-
Kissakuustinen: On kaksi ihen eri asiaa olla vähän pyöreä vaatteet päällä kuin esitellä niitä muhkuja alusvaatteisillaan jopa tv- mainoksissa. Se on ihan sama, kun on normaalia että joskus saa jonkun vamman, mutta jos laitat someen kuvan haavasta tai muusta on se tahditonta ja typerää. Vastaa samaa kun [...]
Ei lasten viereen nukkumaan tulo yötä pilaa. Tottakai heille on aina tilaa 🥰 ihan kamala ajatus että lapsen turvallisuudentunteen luominen ja lohduttaminen automaattisesti pilaisi vanhempien yön -
Siis kylläpäs oli nyt ala-arvoinen, törkeä ja osittain melko tyhmä kommenttiosio. Nyt näin yhteiskuntatieteilijänä faktat tiskiin: 1. Naisiin kohdistuu enemmän ulkonäkövaatimuksia kuin miehiin. Jos ei jaksa tutkimuksia lukea, niin kyllähän sen nyt huomaa Käärijän ja Erika Vikmanin sometileiltäkin! Erika saa huomattavasti enemmän läskivihaa kuin Käärijä 2. Kehopositiivisuus (jota ei edes ollut mokissa, mut jota oli silti pakko alkaa kommenteissa haukkua) ei tarkoita sitä, että vaarallinen lihavuus olisi hyväksi tai tavoiteltavaa. Se tarkoittaa ihan vaan sitä, että kaikki eri elämäntilanteissa, eri terveystiloissa ja eri kokoisena olevat ihmiset saavat olla rauhassa, eikä tarvitse hävetä omaa itseään. Huono itsetunto ja häpeä voi johtaa mielenterveysongelmion, syrjäytymiseen ja huonoon terveydentilaan. Lähes kaikki ylipainoiset olisivat mieluummin normaalipainoisia, mutta syystä tai toisesta he eivät sitä pysty olla. Heidän haukkuminen, syyllistäminen ja kiusaaminen ei johda siihen, että he valaistuisivat ja laihtuisivat, vaan päinvastoin. Kiitos, olen puhunut.
-
Kissakuustinen: On kaksi ihen eri asiaa olla vähän pyöreä vaatteet päällä kuin esitellä niitä muhkuja alusvaatteisillaan jopa tv- mainoksissa. Se on ihan sama, kun on normaalia että joskus saa jonkun vamman, mutta jos laitat someen kuvan haavasta tai muusta on se tahditonta ja typerää. Vastaa samaa kun [...]
Ei se lapsi kyllä sillä syyllä tule sänkyyn, että vanhemmillakin ois huonosti nukuttu yö. Turvaa se hakee pelottavan painajaisen takia.Mikä ihmeen kommentti tuoki nyt on olevinaan.
Kommentoi

Kommentti